Kohde sijaitsee Nummenpään kylän länsipuolella, kylätien pohjoispuolella. Myyri on Nummenpään kylän alkutaloja, se mainitaan jo vuoden 1543 maakirjassa. Nykyiselle paikalleen (vanhasta talonpaikasta 100 metriä pohjoiseen) Myyri siirrettiin ilmeisesti isonjaon jälkeen 1700-luvun lopulla. (Härö 1985, 45)
Peltojen ympäröimällä heinäsaarekkeella havaittiin rakennuksen perustukseen liittyvää kiveystä. Kiviä oli 8x8 metrin alalla nurkkakivien lisäksi noin 2 metrin välein. Tulisija on rakenteen eteläseinällä (tien puolella).
Paikallisen Nummenpään asutushistoriaa tutkineen informantin mukaan kyseessä on vanha Myyrin talon paikka. Hänen mukaansa talo siirrettiin kauemmas tiestä 1800-luvun alussa, kun venäläiset olivat polttaneet vanhan rakennuksen. Juhani Markus kertoi lisäksi, että tällä samalla paikalla on myöhemmin ollut riihi joka purettiin 1940-luvulla.
Skapat: 17.12.2008 Senaste förändring: 21.1.2010
Undersökningar
Tapani Rostedt inventering 2008
Anmärkningar: Nurmijärvi (pois lukien Klaukkala ja Lepsämä), Inventointi 2008
Skapat: 21.1.2010
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.