Katinalan kylätontti sijaitsee Katinalanlahden kohdalla Vanajaveden länsirannalla, Pälkäneentiestä 150 - 250 m länteen. Nykyisin suuri osa kylätontista on pientaloaluetta, mutta on ilmeisesti ollut yhtäjaksoisesti asuttua rautakaudelta lähtien. Paikoitellen alueelta voi olla löydettävissä merkkejä jopa rautakautisista muinaisjäännöksistä.
Vuoden 2023 valokaapelikaapelireitti kulki Katinalan historiallisen kylätontin itäreunaa pitkin. Oja kaivettiin pohjoisosassa Katinalantien länsipuolelle, mutta se siirtyi tien itäpuolelle Katinalantie 16:sta eli Puotilan muinaisjäännösrajauksen länsireunan kohdilla.
Kaivannossa ko. alueella ei tehty kylätonttiin liittyviä havaintoja säilyneistä kulttuurikerroksista tai historialliseen asutukseen liittyvistä rakenteista.
Anmärkningar: Analyysi Hattulan kartoista. Leena Lehtinen 22.10.2008.
Tutkimusalueen rajaus perustuu Ramboll Finland Oy:n toimittamaan, laadittavana olevan Hattula keskeisten alueiden osayleiskaavan rajaukseen (15.8.2009).
Kylätontille on annettu muinaisjäännöstunnus osana tätä ja Hattulan keskeisten alueitten asemakaavoitustyöskentelyä.
Skapat: 3.4.2009 Senaste förändring: 12.10.2009
Leena Lehtinen inventering 2009
Anmärkningar: Hattulan kylätonttien rajojen määritys ja maastoarviointi 2009.
Työ liittyy Hattulan keskeisten alueiden osayleiskaavan ja asemakaavojen laatimiseen.
Skapat: 12.10.2009
Sinikka Kärkkäinen övervakning 2023
Anmärkningar: Valvottu kaapelireitti kulki Katinalan historiallisen kylätontin itäreunaa pitkin. Oja kaivettiin pohjoisosassa Katinalantien länsipuolelle, mutta se siirtyi tien itäpuolelle Katinalantie 16:sta eli Puotilan muinaisjäännösrajauksen länsireunan kohdilla.
Kylätontin alueelta ei tehty havaintoja säilyneistä kulttuurikerroksista tai historialliseen asutukseen liittyvistä rakenteista. Maassa risteili aikaisemmin maahan kaivettuja kaapeleita, maakaasu- ja kaukolämpöputkia. Kaivettua maata käytiin läpi metallinilmaisimella, jolla löytyi modernia metalliromua ja muutama 1900-luvun pennin kolikko.
Skapat: 22.2.2024
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.