Rautakalliontien ja Helaalannevan välisellä alueella, kivikkoisessa rinteessä ja harjanteilla, röykkiöitä.
Kohde sijaitsee Nikkarin-Rautakallion alueella, , Viikilänperkoo-nimisen alueen länsipuolella. Paikalla on loivasti lounaaseen, kohti Helaalannevan pohjoisrantaa laskeutuva rinne, jossa on muutamia korkeampia harjanteita ja soistumia. Alueella olevilla metsäpalstoilla kasvaa eri vaiheissa olevaa, havupuuvaltaista istutusmetsää. Metsänpohja on kivistä, paikoin voimakkaasti äestettyä ja vaikeakulkuista. Aluskasvillisuutena on sammalta, heinää ja varpuja.
Alueella olevilla harjanteilla ja niiden rinteillä on muutamia röykkiöitä. Kyseessä saattavat olla samat röykkiöt, jotka Schvindt 1899 mainitsee olevan Jaaksien sarassa, ison linjan kohdalla (kiistanalainen Maalahden ja Laihian linja?), lähellä Jäkälänevaa. Kohde on melko epämääräinen ja hajanainen. Alue on kuulunut 1750-luvun verollepanokartan mukaan Perälän kylän Potkan, Panun ja Jaaksin tiluksiin, mutta on 1900-luvun alussa siirretty isonjaon järjestelyissä Ratikylään. Tiedot inventoinnissa 2009 dokumentoiduista rakenteista on liitetty rekisterin erilliskohteet-välilehdelle.
Kohteen rajaus perustuu näkyviin rakenteisiin. |