Kohde sijaitsee Rautian kylässä, Sahaladen - Kangasalan -tien pohjoispuolella, lähellä tämän ja Mäkipäähän sekä Eerolaan vievän tien risteystä. Alue on tätä nykyä peltoa, jota idässä rajaa pieni pusikkoinen joutomaa-alue.
Paikalle tehtiin vuoden 2009 inventoinnin yhteydessä neljä koekuoppaa (50 x 50 cm), joista yhdessä oli havaittavissa kulttuurimaata. Tummanruskeaksi värjäytynyttä hietaa tuli koekuopasta numero 30 noin 3 - 5 senttimetrin paksuinen kerros 35 senttimetrin syvyydeltä. Kulttuurimaakerros sijaitsi selvästi peltokerroksen alla ja oli paksumpi koekuopan kaakkois- kuin luoteisreunalla. Peltokerroksen ja kulttuurimaakerroksen välisestä vaihettumiskerroksesta saatiin löytöinä kaksi palaa tiiltä. Muissa alueelle tehdyissä koekuopissa ei ollut havaittavissa kulttuurimaata. Löytöinä niistä saatiin peltokerroksesta pieniä tiilenpaloja, rautanaula sekä pala rautavarrasta. Kohteessa suoritettiin kesällä 2010 koekaivauksia alueen läpi kulkevaksi suunnitellun maakaasuputkilinjan alueella. Löydöt viittaavat historialliseen aikaan. Kohteen välittömässä läheisyydessä, noin 100 metriä etelään sijaitsee Raution historiallisen ajan kylätontti. On mahdollista että kesän 2010 tutkimusten havaitut ilmiöt liittyvät kylätonttiin. Vuonna 2011 paikalla tehtiin kaivauksia maakaasuputkilinjan rakentamisen takia.
Sami Raninen/Pirkanmaan maakuntamuseo utgrävning 2011
Skapat: 16.11.2012
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.