Kohde on osa ensimmäisen maailmansodan aikaista linnoitusketjua, joka sulkee kannaksen Harattalanjärven ja Elkiänjärven välillä. Rakennusajankohta on 1915–1917.
Kohteen rakenteet ulottuvat yli kilmetrin mittaiselle alueelle aina Halkosuon länsipuoliselta rinteeltä Harattalanjärvelle asti. Pisin taistelu- ja yhdyshautakokonaisuus on kohteen pohjoisosissa Kavinojalle vievän tien molemmin puolin. Tien länsipuolella on louhittua ja kivillä kylmämuurattua taisteluhautaa traversseineen osittain kahdessa linjassa. Torjuntasuunta on Suurisuolle länteen. Etenkin tien itäpuolella rakenteet ovat matalia ja vaikuttavat keskeneräisiltä. Taistelu- ja yhdyshauta jatkuu tien itäpuolella mäellä, jonka pohjoisrinteellä on keskeneräinen kallion syrjään louhittu suojatila. Rakenteet ovat kohteen pohjoisosissa kärsineet metsäkoneiden ajeltua niiden ylitse.
Rakenteet jatkuvat kohteen keskiosissa pienellä mäellä sekä sen kaakkoispuolella suurempana taistelu- ja yhdyshautaketjuna. Kohteen eteläosissa on taisteluhauta, joka kulkee kohteen eteläpäästä raivatulta aukolta rinteen länsireunaa kiertäen pohjoispäässä rinteen päälle, jolloin puolustusasemaan muodostuu kaksi linjaa, mikä luo kohteeseen syvyysporrastusta. Rinteen päällä kulkevassa taisteluhaudassa on kaksi traverssia, joiden pohjoispuolelta haarautuu rinteen itäpuolelle kulkeva yhdyshauta. Toinen yhdyshauta rinteen eteläpuolella koilliseen päättyen mökkitien varteen. Kohteen kolmas yhdyshauta kulkee eteläisimpänä mökkitien varressa.
Kohteen eteläosissa taisteluhauta erottuu heikosti. Metsätyökoneet ovat ajaneet rakenteiden yli ja rakenteiden yhteydessä havaittiinkin vääntynyttä patterilankaa, jolla haudan seinämiä vahvistaneet tukit on juntattu maahan kiinni. Parhaiten rakenteista ovat säilyneet louhitut ja kivillä kylmämuuratut taisteluhaudan osat. Kohteessa on myös noin 2x2 m kokoinen betonivalettu asema.
Skapat: 27.12.2010 Senaste förändring: 12.4.2023
Underobjekt
Ilves 2
Typ: försvarsverk, skyttegravar
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6747647 Ö: 548564
Beskrivning: Taistelukaivannot on havaittu Lidar-tarkastelussa 9/2016. Koordinaatti viittaa suurinpiirtein kaivantojen keskivaiheille.
Skapat: 29.9.2016
Undersökningar
Pekka Siiropää ej definierad 2004
Skapat: 27.12.2010
Maria Kaasinen inventering 2022
Anmärkningar: Maria Kaasinen 2022: Etelä-Karjalan ensimmäisen maailmansodan aikaisten maalinnoitteiden inventointi 2022. Etelä-Karjalan liitto
Skapat: 12.4.2023
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.