Paikalla on puron ylittävä harmaakivistä holvattu silta, kokonaispituus on noin 12 metriä ja leveys noin 6,5 metriä.. Lohkotuista kivistä tehdyn perustuksen korkeus on noin 2 metriä ja siinä on noin 5 kivikerrosta. Kivet ovat suorakaiteen muotoon lohkottuja ja niiden korkeus on noin 40 cm ja pituus vaihtelee 1 – 1,5 metrin välillä. Vesiväylän kohta on holvattu ja sen leveys on noin 3 metriä ja korkeus vedenpinnasta noin 1,5 metriä. Sillan yläosassa betonirakennetta. jonka paksuus on noin 0,5 metriä. Sillan reunassa on metallipalkeista tehty aita. Siltaa pitkin kulkee kaasuputki ja alueella liikkumista on rajoitettu verkkoaidalla sillan pohjois- ja itäreunoilta. Sillan pohjoispuolelta on irronnut yksi harkkokivi.
Paikalla on ollut vanha maantie, joka on jäänyt pois käytöstä. Paikalla on ollut päätie ja silta 1768 kartalla. Senaatinkartalla vuodelta 1909 on paikalla maantie ja silta, samoin Pitäjänkartalla 1924. Silta siis poistunut liikennekäytöstä 1920-luvun jälkeen. Nykyisin tiepohjan leveys on 7 metriä ja se kulkee matalan penkereen päällä. Sillan itäpuolella tiepohjaa erottuu noin 20 metrin matkalla, tosin tielinjan eteläosa on vaurioitunut kaasuputken rakentamisen yhteydessä. Länsipuolella tielinja nousee jyrkkään rinteeseen
Skapat: 5.1.2011 Senaste förändring: 27.2.2024
Undersökningar
Tapani Rostedt ja Timo Jussila inventering 2010
Anmärkningar: Nokia Keskustan yleiskaavan muutosalueen muinaisjäännösinventointi 2010.
Skapat: 23.6.2014
Kalle Luoto, Eveliina Salo inventering 2023
Skapat: 27.2.2024 Senaste förändring: 27.2.2024
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.