Kohde on osa Salpalinjaan kuuluvaa puolustusketjua, jonka rakentaminen aloitettiin 1940. Se sijaitsee Hyyhmävuori-nimisellä mäellä ja mäen kaakkoispuolella, Piikinojansuon itäpuolella.
Rakolantien varressa on kolme imubetonimenetelmällä valettua miehistökorsua eli pallokorsut nrot 621–623. Piikinojansuon koillispuolella olevalla metsäalueella ovat teräsbetonista rakennetut konekiväärikorsu nro 309 ja kahden konekiväärin kupukorsu 310/443. Kummallekin korsulle on viitoitus ja ne on varustettu opastauluilla. Saman mäen pohjoispuolella on konekiväärikorsu nro 313. Kohteen pohjoisosassa, Hyyhmävuorella on kaksi keskeneräistä korsua nrot 355 ja 354, joista viimeksi mainittu on varustettu teräksisellä konekiväärikuvulla.
Korsujen välissä on kenttälinnoitettuja taistelu- ja yhdyshautoja ampumapesäkkeineen sekä useita panssarivaunun kiviestelinjoja, joita ei ole tutkittu kauttaaltaan. Päätorjuntasuuntina ovat itä ja etelä. Häyhinlammen pohjoisrannalla on estekivilouhos.
Hyyhmävuoren kohteen eteläosa kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.
Kohde sisältyy Salpalinjan merkittävimmät kohteet luetteloon.
Skapat: 15.11.2011 Senaste förändring: 14.7.2020
Underobjekt
Korsu 309
Typ: försvarsverk
Datering: modern
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6726309 Ö: 534588
Beskrivning: Teräsbetoninen konekiväärikorsu, joka sijaitsee Häyhinlammen ja Rakolantien välisessä sekametsässä, mäenrinteen länsireunalla. Sisäänkäynnin yhteydessä on panssaritorjuntatykin suojatila, jonka seinissä on naamiomaalaus. Korsussa on teräksinen, vuoden 1939 mallinen tähystyskupu, joka on naamioitu kivillä ja sementillä. Majoitustila on tarkoitettu 20 hengelle. Asekammion sisäkatossa on metallilevyt. Aseseinä on naamioitu kivimuurauksella. Ampumasektorin keskisuunta on 230°. Korsuun johtaa viitoitettu reitti ja sen ulkopuolella on opastaulu.
Skapat: 31.1.2012 Senaste förändring: 13.2.2012
Korsu 310-443
Typ: försvarsverk
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6726321 Ö: 534799
Beskrivning: Teräsbetoninen kahden konekiväärin kupukorsu, joka sijaitsee Häyhinlammen ja Rakolantien välisessä kuusimetsässä. Sisäänkäynnin yhteydessä on panssaritorjuntatykin suojatila, jonka vastakkaisilla seinillä on oviaukot korsun sisätiloihin. Itäosassa on kupukammio ja konekiväärin teräskupu. Länsiosassa on 40 hengen majoitustila sekä kupukammio konekiväärikupuineen. Kaivolla varustettu majoitustila on myöhemmin kalustettu uudelleen ja sinne on rakennettu makuulavitsat sekä sähkövalaistus. Konekiväärikuvut ovat mallia 1941, raskas. Niiden ampuma-aukkojen ympärille on valettu betoniset siipimuurit sekä lipat. Itäisen konekiväärin ampumasektorin keskisuunta on 90° ja läntisen 220°. Korsuun johtaa viitoitettu reitti ja sen ulkopuolella on opastaulu.
Skapat: 31.1.2012 Senaste förändring: 13.2.2012
Korsu 313
Typ: försvarsverk
Datering: modern
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6726446 Ö: 534789
Beskrivning: Teräsbetoninen konekiväärikorsu, joka sijaitsee Häyhinlammen ja Rakolantien välisessä sekametsässä, mäenrinteen pohjoisosassa, suon laidassa, kuusikossa. Sisäänkäynnin yhteydessä on korsun lähitorjuntaan tarkoitettu ampuma-aukko. Korsussa on teräksinen, vuoden 1939 mallinen tähystyskupu, joka on naamioimaton. Majoitustila on tarkoitettu 20 hengelle. Sisäkaton puuverhoiluista on purettu osa. Asekammion sisäkatossa on metallilevyt. Aseseinä on naamioimaton. Ampumasektorin keskisuunta on 60°.
Skapat: 31.1.2012 Senaste förändring: 5.4.2012
Korsu 354
Typ: försvarsverk
Datering: modern
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6726922 Ö: 535338
Beskrivning: Keskeneräinen korsu, joka sijaitsee Hyyhmävuoren kaakkoislaidalla, kallion reunalla. Kallioon on louhittu 10 x 8 m kokoinen kuoppa, jonka syvyys on 3 – 4 m. Sisäänkäyntiin ja osiin seinistä on ehditty tehdä betonivaluja. Kuopan itäreunalla on maalla peitetty teräksinen konekiväärikupu, jonka ampumasektorin keskisuunta on 100°.
Skapat: 31.1.2012 Senaste förändring: 13.2.2012
Korsu 355
Typ: försvarsverk
Datering: modern
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6726908 Ö: 535132
Beskrivning: Keskeneräinen tulenjohtokorsu, joka sijaitsee Hyyhmävuoren lounaisreunalla, jyrkänteen laidalla. Kallioon on louhittu 12 x 8 m kokoinen kuoppa, jonka syvyys on 3 – 4 m. Korsun sisäänkäynnin ylle on valettu ohut betoninen lippa.
Skapat: 31.1.2012 Senaste förändring: 13.2.2012
Pallokorsu 621
Typ: försvarsverk
Datering: modern
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6726682 Ö: 534963
Beskrivning: Imubetonimenetelmällä valettu 9 hengen majoituskorsu eli pallokorsu, joka sijaitsee, Hyyhmävuoren länsipuolella, Rakolantiestä pohjoiseen erkanevan metsäautotien risteyksen luoteispuolella, vesakossa. Korsu on peitetty kokonaan maalla mutta erottuu muuta ympäristöään korkeampana kumpuna. Sisäänkäynti sijaitsee yhdyshaudassa.
Skapat: 31.1.2012 Senaste förändring: 13.2.2012
Pallokorsu 622
Typ: försvarsverk
Datering: modern
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6726682 Ö: 534963
Beskrivning: Imubetonimenetelmällä valettu 9 hengen majoituskorsu eli pallokorsu, joka sijaitsee, Rakolantien etelälaidalla, kuusimetsässä. Korsu on peitetty kokonaan maalla mutta erottuu muuta ympäristöään korkeampana kumpuna. Sisäänkäynti sijaitsee yhdyshaudassa.
Skapat: 31.1.2012 Senaste förändring: 13.2.2012
Pallokorsu 623
Typ: försvarsverk
Datering: modern
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6726587 Ö: 534786
Beskrivning: Imubetonimenetelmällä valettu 9 hengen majoituskorsu eli pallokorsu, joka sijaitsee, Rakolantien etelälaidalla, kuusimetsässä. Korsu on peitetty kokonaan maalla mutta erottuu muuta ympäristöstä korkeampana kumpuna. Sisäänkäynti on suojattu maavallilla.
Skapat: 31.1.2012 Senaste förändring: 13.2.2012
Undersökningar
John Lagerstedt inventering 2011
Skapat: 31.1.2012
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.