Kohde sijaitsee Laihian Mieltylän kylässä, Monnansuon eteläpuolella, Salonmäellä. Kohteeseen kuului aiemmin neljässä eri ryhmässä (A-D, ks. seuranta) olevia röykkiöitä, mutta vuoden 2011 inventoinnissa ne erotettiin neljäksi eri muinaisjäännöskohteeksi: Salonmäki, Salonmäki 2-4) länsiosassa. Kohteet erotettiin, koska ne sijoittuvat topografisesti eri maastonkohdille noin 100 x 400 metrin kokoisella alueella.
Kohde oli aiemmin ryhmä D Salonmäen kohteessa. Mirja Miettisen ja Kurt Jernin tietojen mukaan alueella on pieniä röykkiöitä. Vuonna 2011 inventoinnissa havaittiin 10 kpl yleensä isojen kivien ympärille kasattuja röykkiöitä, joista osa oli palstojen rajalla, osa selvästi rajamerkkinä, niin, että niissä oli keskellä pystykivi. Röykkiöitä oli noin 200 metrin matkalla, niitä voi olla enemmänkin sillä havaintomahdollisuudet olivat huonot nuoressa ja tiheässä sekametsässä.
Röykkiöistä sai vaikutelman, että kyse on viljely- tai raivausröykkiöistä sekä rajamerkeistä. Ei ole kuitenkaan täysin poissuljettua, että osa röykkiöistä voi kuulua pronssi- tai varhaisrautakaudelle, sillä tähän aikaan liittyviä hautaraunioita on Salonmäen muissa kohteissa. Alue kasvaa tiheää nuorta sekametsää. |