Kohde on osa Salpalinjaan kuuluvaa puolustusketjua, jonka rakentaminen aloitettiin 1940. Se sijaitsee kolmessa osassa Saimaan Sunisenselän pohjoisosassa, Ruohosaaren itärannoilla. Kohteessa on teräsbetonista rakennetut konekiväärikorsu nro 906, tulenjohtokorsu 154, konekiväärikorsu 907, tykkikorsu 907a sekä tykin ja konekiväärin korsu 908. Korsujen ympäristöissä on kallioon louhittuja ja maahan kaivettuja yhdys- ja taisteluhautoja, joita ei ole tutkittu kauttaaltaan. Tykkikorsut 907 ja 908 ovat rakenteeltaan harvinaisia koko Salpalinjan puolustusketjun alueella.
Ruohosaaren kohde kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.
Kohde sisältyy Salpalinjan merkittävimmät kohteet luetteloon.
Skapat: 6.2.2012 Senaste förändring: 28.3.2018
Underobjekt
Korsu 154
Typ: försvarsverk
Datering: modern
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6771388 Ö: 560154
Beskrivning: Teräsbetoninen tulenjohtokorsu, joka sijaitsee Ruohosaaren keskiosassa, Salolahden ja Sunisenselän välisen korkean kannaksen huipulla. Korsusta on tähystetty tulenjohtoperiskoopilla, joka on ollut teräksisessä suojaputkessa. Tämän lisäksi on betoninen, tähystystasolla varustettu tulenjohtokuilu, jonka yläosassa on aukko. Kaksihuoneinen majoitustila on tarkoitettu 40 hengelle. Sen sisäkaton puuverhoilut on poistettu.
Skapat: 19.3.2012 Senaste förändring: 19.4.2012
Korsu 906
Typ: försvarsverk
Datering: modern
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6771167 Ö: 560054
Beskrivning: Teräsbetoninen konekiväärikorsu, joka sijaitsee Ruohosaaren kaakkoisosassa, rannan tuntumassa, mäntymetsässä. Korsun sisäänkäynnin yhteydessä on panssaritorjuntatykin suojatila. Korsu on varustettu teräksisellä, vuoden 1939 mallisella tähystyskuvulla, joka on naamioimaton. Majoitustila on tarkoitettu 20 hengelle. Sen sisäkaton puuverhoilu on purettu. Konekiväärin ampumakammion sisäkatto on verhoiltu metallilevyillä. Aseseinä on naamioitu kivimuurauksella. Ampumasektorin keskisuunta on 70°.
Skapat: 19.3.2012 Senaste förändring: 4.4.2012
Korsu 907
Typ: försvarsverk
Datering: modern
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6771475 Ö: 560275
Beskrivning: Teräsbetoninen konekiväärikorsu, joka sijaitsee Ruohosaaren Mervalahden länsipuolella, yksityisalueen pihapiirissä. Sisäänkäynnistä laskeutuu portaat alas korsuun. Majoitustila on tarkoitettu 20 hengelle. Sen sisäkaton puuverhoilu on purettu. Konekiväärin ampumakammion sisäkatto on verhoiltu metallilevyillä. Aseseinä on naamioitu kivimuurauksella. Ampumasektorin keskisuunta on 180°.
Skapat: 19.3.2012 Senaste förändring: 4.4.2012
Korsu 907a
Typ: försvarsverk
Datering: modern
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6771505 Ö: 560654
Beskrivning: Teräsbetoninen tykkikorsu, joka sijaitsee Ruohosaaren itäkärjessä, mäntymetsässä. Tykin asekammio sijaitsee korsun sisäänkäynnin yhteydessä. Se on takaa avoin korsuun johtavaan yhdyshautaan. Aseseinässä on teräskehyksellä varustettu ampuma-aukko, jonka eteen voi kääntää teräksiset suojaluukut. Luukkujen kääntökammet ovat korsun sisäpuolella. Tykkikammion lattia on 2,7 m leveä ja 3,3 m pitkä. Se on rajattu takaosastaan 0,9 m korkealla betonivallilla. Asekammion sisäkatossa on metallilevyt. Asekammion vieressä on yksihuoneinen majoitustila, joka on tarkoitettu 10 hengelle. Sen sisäkaton puuverhoilu on purettu. Aseseinä on naamioitu kivimuurauksella. Ampumasektorin keskisuunta on 200°.
Skapat: 19.3.2012 Senaste förändring: 19.7.2012
Korsu 908
Typ: försvarsverk
Datering: modern
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6771605 Ö: 560620
Beskrivning: Teräsbetoninen konekiväärille ja tykille suunniteltu korsu, joka on jäänyt osin keskeneräiseksi. Se sijaitsee Ruohosaaren itäosassa, mäntymetsässä. Korsu on varustettu teräksisellä, vuoden 1939 mallisella tähystyskuvulla, joka on naamioimaton. Kaksihuoneinen majoitustila on tarkoitettu 20 hengelle. Sen sisäkaton puuverhoilu on purettu. Konekiväärin asekammion sisäkatossa on metallilevyt. Ampumasektorin keskisuunta on 70°.
Korsun sisäänkäynnissä on keskeneräinen seinä, jossa on betoniraudoitus paikallaan. Seinä on peitetty ulkoapäin kivillä. Eteistilaan on ollut tarkoitus rakentaa tykkikammio. Aseseinän betoniraudoituksesta päätellen kammioon on ollut tarkoitus asentaa samanlainen, teräreunuksinen, suojaluukuilla varustettu ampuma-aukko kuin korsussa 907a. Eteistilan katossa on metallilevyt ja sen lattiassa samanlainen betonivallijärjestely kuin korsun 907a asekammion lattiassa.
Skapat: 19.3.2012 Senaste förändring: 4.4.2012
Undersökningar
John Lagerstedt inventering 2011
Skapat: 19.3.2012
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.