Kohde on osa Salpalinjaan kuuluvaa puolustusketjua, jonka rakentaminen aloitettiin 1940. Se sijaitsee Kyläniemen Vaivionkankaan eteläpuolella, mäntyä kasvavalla hietakankaalla, nuoressa männikössä sekä rantametsikössä. Kohde on tykkipatteri, jonka aseistuksena on lähdetietojen perusteella ollut 4 kpl 120 mm:n 50 kaliiperin merikanuunaa, mallia Vickers. Patteri on linnoitustykistöpatteristo 3:n linnake nro 1.
Inventoinnin yhteydessä alueelta löytyi kolme tykkiasemaa. Niistä kaksi sijaitsee Vaiviontien länsilaidalla ja yksi tiestä 80 m itään matalassa männikössä. Neljättä tykkiasemaa ei tiheästä metsästä löydetty. Tykkiaseman muodostaa 9 x 9 m kokoinen kuoppa, jonka syvyys on 2,5 m. Kuopan reunat on tuettu sisäpuolelta 8-kulmaisella hirsisalvoksella, joista on vielä alimpia hirsikertoja jäljellä. Aseman betonista valetun pohjalaatan keskellä on betoninen tykinjalusta, jonka korkeus on 45 cm ja yläosan halkaisija 163 cm. Jalustan yläpinnalla on pulttikehä, jonka halkaisija on 130 cm.
Tykkiasemien ympärillä, sekä kohteen koillisosassa on kenttälinnoitettujen majoituskorsujen kuoppia. Kohteen itäpäässä, Polakihiekan rannalla on parakin jäännökset. Se on ollut kooltaan 9 x 18 m. Parakin keskellä on jäljellä kaksi betonista uuninpohjaa, joiden ympärillä on kivistä tehtyjä sokkelitolppia. Parakin jäännöksistä 150 m lounaaseen on betoninen kellari, jonka rakentamisajankohdasta ei ole tietoja. |