Kohteella on toisen maailmansodan aikaisia Hamina-Taavetti -linjan puolustusvarustuksia. Kyseessä on kallioon louhittu puolen joukkueen teräsbetonisen majoituskorsun avolouhos sekä yhdyshautaa kolmessa eri kohdassa. Majoituskorsun louhoksen pohjan pituus on pisimmillään noin 9 m (pohjoinen sivu) ja pohjan leveys on leveimmässä kohdassa noin 7 m. Eteläisen sivun pituus on leveimmässä kohdassa noin 4 m ja kapeimmassa kohdassa noin 5 m. Avolouhoksen takareuna (itäreuna) on louhitti portaittain ja louhoksen itäosan reunalla on ylempänä kivenlohkareista rakennettua seinämää. Lohkareet ovat mahdollisesti tarkoitettu korsun katteeksi. Avolouhoksen luoteiskulmassa on sisääntulokäytävä. Sisääntulokäytävästä lähtee yhdyshauta, jonka alkupää on louhittu kallioon, mutta muu osa hautaa on kaivettu maahan. Yhdyshaudan pituus on 60-70 m, leveys noin 100 cm ja syvyys 50-90 cm. Avolouhokselta lähtevän haudan alkupää on täytetty kivenlohkareilla. Hauta kulkee kohti luodetta noin 20 m, kunnes kääntyy kohti koillista. Hauta päättyy Vt 7 penkereeseen. Avolouhoksen pohjoispuolella on lyhyt osuus kallioon louhittua taistelu-/yhdyshautaa. Hautaa on täytetty puutarhajätteillä. Avolouhoksen eteläkaakkoispuolella on noin 15 m maahan kaivettua itä-länsisuuntaista yhdyshautaa. Hauta lähtee avolouhoksen eteläpuolelta ja päättyy louhoksen itäpuolella olevan asuintalon eteläpuolelle. Haudan leveys on 220 cm ja syvyys 80-90 cm. Avolouhoksen länsipuolella on pieni noin puoli metriä syvä kuoppa, jonka käyttötarkoitus ei ole tiedossa.
Säilyneisyys: Kohteen avolouhosta ja hautoja on täytetty romulla, kivenlohkareilla sekä erityisen voimakkaasti puilla, risuilla ja puutarhajätteillä.
Kohde on rajattu paikkatietokantaan laserkeilausaineiston perusteella 03/2017.
Skapat: 4.7.2012 Senaste förändring: 24.4.2017
Undersökningar
Simo Porras inventering 2012
Skapat: 4.7.2012 Senaste förändring: 11.7.2012
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.