Mujanvainio 2 sijaitsee Laihan Isossakylässä, Laihianjoen itäpuolella. Kohde on kuulunut aiemmin Mujanvainion-Hietaanmetsän muinaisjäännösalueeseen, johon kuului kolme rautakautista kalmistoa noin 500 x 700 metrin alueella (aiempi kohdekuvaus ks. seuranta). Vuoden 2012 yhteydessä alue tarkastettiin ja se jaettiin suojelun helpottamiseksi seitsemään eri muinaisjäännöskohteeseen, joihin kuuluu yhteensä 19 röykkiötä. Kohteet ovat nyt nimeltään Mujanvainion-Hietaanmetsä, Mujanvainio, Hietaanmetsä 1, Hietaanmetsä 2, Hietaanmetsä 3, Leinoonkoski ja Huumuksenmäki.
Mujanvainio 2:ssa on kolme röykkiötä Tampereentien ja Laihianjoen välissä. Meinander on tutkinut röykkiöt vuosina 1937-39 ja esinelöytöjen perusteella ne ajoittuvat noin 400-600 -luvuille. Meinander tutki myös pohjoisempana olevan Mujanvainion-Hietaanmetsän röykkiöitä, jotka kuuluivat aiemmin samaan kohteeseen.
Nykyisin röykkiöt ovat metsittyneet, mutta säilyneet koskemattomina pihapiirien tuntumassa. Kohteen pääkoordinaatti on otettu Meinanderin röykkiöstä I, joka on omakotitalon ja huvilan välissä töppäreellä, jonka pohjoispuolella on hiekkakuoppa, johon röykkiö rajoittuu. Röykkiössä erottuu keskuskivi, jonka ympärillä on reunakivellinen kiveys. Röykkiön halkaisija on noin 10 metriä, se on paikoin laidoiltaan tuhoutunut. Röykkiö on melko lailla kasvillisuuden peitossa ja sen keskellä kasvaa iso raita. Muiden röykkiöiden kuvaus alakohteissa. |