Kohde sijaitsee Orivedeltä Kangasalle vievän maantien ja Rovastintien yhtymäkohdassa. kohteen pohjois-, itä- ja kakkoispuoella virtaa Teerijärvestä Pappilanselälle laskeva Teerijoki. Paikalla sijaitsee nykyään Sepänmutka-niminen tila.
Vanhin tieto Oriveden pappilasta on vuodelta 1456 (tai 1466), jolloin käytiin raja Oriveden pappilan ja Säynäjoen tilan välillä. Koska pappila oli tiluksiltaan seurakunnan kokoon nähden pieni, liitettiin siihen 1580-luvulla Teerijoen yksinäistalo. Teerijoen liittämisen jälkeen pappilan tilukset vastasivat nykyisen pappilan kylän aluetta (Lehtonen 2006, 40).
Alueella, jonne vanha pappilanpaikka näyttää lähteiden mukaan sijoittuvan, on nyt talon pihapiiri ulkorakennuksineen. Tilan päärakennus on 1900-luvun puolivälin mailla rakennettu puinen omakotitalo. Talon perustuksen ovat betonia ja näin ollen maannos talon alla ja lähiympäristössä lienee sekaantunutta. Tilaan kuuluu päärakennuksen lisäksi kolme ulkorakennusta: ilmeisesti 1900-luvun alussa rakennettu hirsinen aitta, 1900-luvun alkupuoliskolla rakennettu suuri ulkorakennus sekä pihapiirin pohjoisin ulkorakennus, joka osin lienee 1900-luvun alusta, osin tätä nuorempi. Ulkorakennusten alla ja lähistöllä oleva maannos lienee pääosin säilynyt sekaantumattomana perustusten keveydestä johtuen.
Vuoden 2017 tarkastuksessa todettiin, että pihassa on syvemmällä säilyneenä kulttuurikerrosta ja mikäli alueelle suunnitellaan kajoavaa toimintaa, tulee siellä suorittaa riittävät koetutkimukset.
Anmärkningar: Maastotarkastus 20.7.2017 piharakennusten perustusten esiin kaivamisen vuoksi. Tarkastuksessa todettiin, että pihassa on säilynyttä kulttuurikerrosta
Skapat: 11.2.2019
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.