Kohde on lisätty muinaisjäännösrekisteriin Haggrénin vuoden 2005 arkistotutkimuksen perusteella. Suomen asutuksen kyläluettelossa Sandössä mainitaan olevan kaksi taloa 1560-luvulla. Maanmittari Hans Hanssonin kartassa vuodelta 1647 (signum b1a_1) on merkitty kaksi taloa, jotakuinkin nykyisten rakennusten kohdalle ja peltoja sekä niittyjä noin 900 metrin matkalla pitkän Källvikenin rantaa. Kuninkaan kartastossa v. 1776–1805, asutus näyttää olevan säilynyt samalla kohtaa ja rantojen tuntumassa on niittyjä. Vuoden 1872 ns. Senaatin kartassa Sandöhön on merkitty myös postiasema, asutus on pysynyt edelleen samalla, melko suppealla alueella.
Vuoden 2013 inventoinnissa kohde tarkastettiin. Oppaana oli Risto Ihatsu, joka tuntee alueen historian erittäin hyvin. Alueelta paikannettiin kolme kivijalkaa. Niistä Santalan Kartanon tien ja Hjalmar Braxénin tien risteyksen koillispuolella oleva on kooltaan noin 3x3 metriä. Alueesta puhutaan pajan peltona. Kivijalan iästä ei ole varmaa tietoa, mutta se on todennäköisesti ainakin 1800-luvulta, missään kartassa se ei kuitenkaan esiinny. Myöskään risteyksen lounaispuolella olevan kivijalan iästä ei Ihatsun mukaan ole tietoa. Se on melko iso, kooltaan noin 8x9 metriä ja hyvä kuntoinen. Kyseessä on todennäköisesti vuoden 1872 senaatin karttaan merkitty rakennus, joka on aivan tien vieressä, sen eteläpuolella, jotakuinkin samalla kohtaa kuin kivijalka on nyt. Lisäksi paikannettiin vielä kivijalka, sen kiviä oli siirrelty muodostamaan kukkapenkki, tämä kivijalka on Santalan kartanontien pohjoispuolella tien pohjoispuolelta. Tämä voi olla myös vuoden 1872 kartassa esiintyvä rakennus.
Kohteen aluerajaus perustuu edellä mainittuihin havaintoihin.
Skapat: 8.3.2013 Senaste förändring: 28.1.2014
Underobjekt
Kivijalka
Typ: boplatser, husgrunder
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6644650 Ö: 281801
Beskrivning: Kivijalka, jonka kiviä on siirrelty, nykyisin sisällä kukkaistutuksia.
Skapat: 27.11.2013 Senaste förändring: 28.1.2014
Paja?
Typ: arbets- och tillverkningsplatser, smedjor
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6644677 Ö: 282064
Beskrivning: Ns. pajanpelto, jolla sijaitsee mahdollinen pajan kivijalka
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.