Muistomerkki sijaitsee varpukasveja ja sammalia kasvavalla kuivalla tasaisella alueella. Se on Valassaarilla maaliskuussa 1809 kaatuneiden venäläisten sotilaiden
hautamuistomerkki. Puolipallon muotoinen kivikummeli, jonka huipulla pystypaasi.
Seppo Laurellin teoksessa "Suomen majakat" (Merenkulkulaitos, 1999)
muistomerkistä kerrotaan seuraavaa: "Sodan lopulla maaliskuussa 1809 venäläinen
kenraali Barclay de Tolly marssitti 3700-päisen sotajoukon yli jäätyneen
Merenkurkun valtaamaan Uumajaa. Jääkenttien ylitystä vaikeuttivat railot ja ahtojääröykkiöt. Joukot pääsivät vastoinkäymisistä
huolimatta perille ja pitivät Uumajaa hallussaan viikon päivät. Sekä meno- että
paluumatkalla ne viettivät yön Valassaarilla paljon taivaan alla. Saarille jäi
nelisensataa vainajaa. Vielä toistasataa vuotta myöhemmin saaren risukoista ja
pensaista löytyi de Tollyn hautaamattomien sotilaiden luita. Vihdoin 1930-luvun puolivälissä luut kerättiin joukkohautaan ja sen merkiksi koottiin talkoilla nykyinen
kivikummeli.
Sijaitsee Merenkurkun maailmanperintöalueella.
Skapat: 4.4.2013 Senaste förändring: 18.10.2013
Undersökningar
Tapani Tuovinen/Pohjanmaan luontopalvelut, Metsähallitus inventering 2012
Anmärkningar: Valassaaret, Suojelualueen kulttuuriperintökohteiden inventointi s. 43
Skapat: 4.4.2013
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.