Kohde tarkastettiin vuoden 2015 inventoinnissa, se sijaitsee Kulloossa Grejuksentien itäpuolella olevalla mäenkumpareella, joka on Byängen-nimisen peltoalueen länsiosassa. Kullossa oli 17 veronmaksajaa 1540-luvulla.Kullon ensimmäinen kartta on Samuel Broteruksen vuonna 1691 laatima. Siihen on merkitty ainoastaan kartanon pellot ja muuta asutusta on vaikea paikantaa. Tarkemmat kartat Kullon alueesta ovat 1760-luvulta (Johan Bonej 1762 ja Timothy Winter 1767-68), näihin karttoihin on merkitty Grejuksen talo. Kohde oli ennen vuoden 2015 inventointia muinaisjäännösrekisterissä Backas nimisenä, kyseessä on kuitenkin Grejus-niminen talo, Backas on pari kilometriä lännempänä ja se on myös samalla 1700-luvun kartalla ja se on omalla nimellään rekisterissä.
Kylätontti on nykyisin rakentamaton. Vuoden tarkastuksen yhteydessä siellä havaittiin 2 rakennuksen kivijalkaa. Kivijaloista toinen on tehty hieman rinteeseen ja siinä on osittain käytetty kookkaita 1x0,5x0,5 metrin kokoisia graniittilohkareita. Toinen kivijalka on pienemmistä peruskivistä. Lisäksi havaittiin mahdollinen kivikasa, joka voi olla uunikiveys. Kohde on pusikoitunut, mutta rakentamattomana kohteena, joka todennäköisesti sisältää jo 1750-lukua vanhempia kerroksia, se on määritelty kiinteäksi muinaisjäännökseksi. Kohteen aluerajaus käsittää kumpareen. Ympäröivät pellot olivat kyntämättä inventointiajankohtana eikä niillä voitu tehdä pintapoimintaa tai muita havaintoja.
Skapat: 3.7.2013 Senaste förändring: 14.12.2017
Undersökningar
Vesa Laulumaa inventering 2015
Anmärkningar: Porvoo, Kulloo, Kilpilahti ja Mickelsböle.
Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi v. 2015
Skapat: 21.12.2015
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.