Kohde tarkastettiin vuoden 2015 inventoinnissa. Se sijaitsee Mustijoen (Svartsån) länsirannalla Koskoksentien itäpuolella. Åminnebyssä oli 1540-luvulla neljä tilaa. Samuel Broteruksen vuonna 1707 laatimalle kartalle on merkitty Nybackan puustelli ja kylän tonttimaalle viisi tonttia (yksi autio). Timoth Winterin karttaan vuodelta 1784 on merkitty Greis niminen tila. Nykyisessä peruskartassa se on edelleen samalla nimellä oleva tila. Paikkaa tarkastettaessa vuoden 2015 inventoinnissa käytiin läpi rakentamatonta aluetta nykyisen tilan ympäristössä, mutta varhaisempaan asutukseen liittyviä rakenteita ei havaittu. Ympäröivät pellot olivat kyntämättä, joten niillä ei ollut mahdollisuutta tehdä lisähavaintoja. Alueella voi olla säilynyt maan alla merkkejä 1700-luvun tai sitä varhaisemmasta asutuksesta, mutta sen selvittäminen vaatii kaivaustutkimuksia. Kohde on nyt arvioitu
Skapat: 4.7.2013 Senaste förändring: 21.12.2015
Undersökningar
Vesa Laulumaa inventering 2015
Anmärkningar: Porvoo, Kulloo, Kilpilahti ja Mickelsböle.
Osayleiskaava-alueen arkeologinen inventointi v. 2015
Skapat: 21.12.2015
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.