Tervolan pohjoisosassa sijaitsevan korkean (n. 182 m) louhikkoisen ja kallioisen Kätkävaaran lounaispuolen juurella, vaaran lounaispuolitse kulkevan Louen suunnasta Kemijokivarresta tulevan paikallistien lounaispuolella on yksittäinen painanne loivasti laskevalla kuivalla mäntykankaalla.
Painanne on vallillinen ja rinteen suuntainen, vallien päältä mitaten noin 8 x 5 m. Sen syvyys on ½ m luokkaa. Vallilla todettiin koepistoissa selkeä huuhtoutumiskerros varsin karkeassa hiekkamaassa. Myös painanteen pohjalla on karkea hiekka, eikä havaintoja kivistä/kiveyksistä tehty piikillä tunnusteltaessa. Parista lapiolla tehdystä koepistosta ei tavattu löytöjä.
Rakenne vaikuttaa asumuspainanteelta, joka maannoksen perusteella on varsin iäkäs, todennäköisesti ainakin esihistorialliselta ajalta, jollei kivikaudelta, minkä myös paikan sijaintikorkeus mahdollistaa. Noin 40-50 m lounaasen on Kiima-aavan suonreuna. Lähialuetta tarkastettiin luoteen suuntaan noin 100 m matkalla, kaakkoon 30-40 m päähän, eikä muita painanteita tai pinnalle erottuvia muinaisjäännöksiä todettu. Lännen puolella on joukko myöhäisiä kivikasoja ja kankaan leikkaava oja.
Paikka ja sen lähiympäristö vaikuttavat sellaisilta, että tarkemmassa selvityksessä todennäköisesti saataisiin selvennystä kohteen ajoitukseen sekä olisi löydettävissä ueampiakin eriaikaisia arkeologisia kohteita. Hietalan kivikautinen asuinpaikka (845010120) 1,6 km pohjoiseen sijaitsee hieman korkeammlla korkeustasolla Kätkävaaran luoteisjuurella, niin ikään suon reunassa, samantapaisella hiekkakankaalla. Paikalla lienee myös ollut asumuspainanne t. -painanteita.
Skapat: 23.8.2013 Senaste förändring: 10.10.2014
Undersökningar
Kaarlo Katiskoski besiktning 2013
Fynd: -
Anmärkningar: Tarkastus 1.6.2013 ympäristöpäällikkö Aapo Mäenpään ilmoituksen perusteella.
Skapat: 23.8.2013
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.