Puusta rakennetun purjealuksen hylky sijaitsee noin 1,5 kilometriä kaakkoon Kotkan vesialueen Lellerit- saariryhmästä noin 18 - 20 metrin syvyydessä. Meren pohja on alueella soraa eikä hylky ole juurikaan hautautunut pohjaan. Näkyvyys kohteella oli 5.1.2014 sukellettaessa noin 2 m.
Hylyn rungon kokonaismitta on noin 30 metriä ja leveys on noin 7-8 metriä. Hylyn keulan ulkopuolella on takilan osia mm. keulapuomi. Hylky on varsin ehjä kokonaisuus ja rungon muoto on havaittavissa. Runko on laudoitettu (karneerattu) sisäpuolelta. Molemmat kyljet ovat edelleen pystyssä noin 4-5 kylkilankun verran. Lisäksi joitakin kaaria on pystyssä. Keula on romahtanut paapuurin puolelta, keulan styyrpuurin puoleinen kylki on säilynyt paremmin. Keularanka on edelleen pystyssä. Perän muoto on vielä osittain hahmotettavissa. Hylyllä ei ole havaittavissa kansirakenteita. Rungossa on rautaosia, rakenteet ja polvet ovat kuitenkin puuta. Runkolankutuksen ja karneerauksen paksuus on silmämääräisesti arvioituna noin 5 cm, kaarten paksuus on noin 15 cm. Hylyssä ei ole juuri lainkaan esineistöä.
Koko hylkyalueen pituus on viistokaikukuvasta mitattuna noin 40 metriä. Viistokaikukuvissa erottuu kansilankkuja ja kansipalkkeja. Viistokaikukuvista ei ole mahdollista määrittää, onko kyseessä sota-alus vai rahtilaiva.
Hylystä saadut havainnot ovat osittain ristiriitaisia (vrt. sukeltajan havainnot ja viistokaikumateriaalista saatu tulkinta).
Skapat: 14.10.2013 Senaste förändring: 31.1.2014
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.