Hopiokallio sijaitsee Ruotsalossa Kälviän kirkonkylältä noin 5 km luoteeseen, Kokkolasta Ouluun menevän valtatien varressa Vähäjärven itäpuolella. Hopiokallio kohoaa hieman yli 30 m korkeuteen merenpinnasta.
1670-luvulla kiinnostuttiin malminetsinnästä ja myös Hopiokalliolta lähetettiin näytekappaleita Vuorikolleegioon tutkittavaksi. Näytteet kuitenkin todettiin vähäarvoisiksi. Sen sijaan ruotsalainen Lars Nilsson Tiellensius, joka oli vuonna 1673 käymässä Kruunupyyn laivatelakalla kuuli Hopiokalliosta ja kävi paikalla. Tielleniuksen mukaan kalliolta oli löytynyt erittäin paljon arvokasta ja kaunista malmia. Hän suoritti paikalla räjäytyksiä ja kaivoi kallion eteläpuolella esiin malmijuonia. Hopiokallio on saanut nimensä kalliosta kulkevista hopeanvärisistä magneettikiisujuonista. Mahdollinen vanha näytteenottopaikka erottuu kallion kupeessa noin 5m läpittaisena louhittuna kuoppana, jonka pohjalla on vettä.
Hopiokallion alueella toimii laajamittainen kivimurskaamo, joka on voi vaikuttaa paikan säilymiselle sekä historiallisille ja maisemallisille arvoille. Jo nyt alueesta on tuhoutunut iso osa, mutta kallion laki on vielä ehjä.
Paikka on mukana Annika Harjulan tekemässä Kälviän kulttuurimaisemainventoinnissa vuodelta 2003.
Vuoden 2015 inventoinnin mukaan koordinaatit. Louhoksen jätemaakasa ulottuu muutaman kymmenen metrin päähän kalliokuopasta (joka täynnä vettä), mutta ei suoranaisesti sitä uhkaa.
Skapat: 18.10.2013 Senaste förändring: 16.10.2018
Undersökningar
Lauri Skantsi/K.H.Renlundin museo - Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo besiktning 2012
Skapat: 18.10.2013
Timo Jussila ja Teemu Tiainen/Mikroliitti Oy inventering 2015
Anmärkningar: Kokkola
Kälviän kirkonkylän lievealueen kyläasutuksen, Peltokorven, Ruotsalon ja Marinkaisten vaiheyleiskaava-alueiden muinaisjäännösinventointi s. 76
Skapat: 2.3.2016
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.