Kohde sijaitsee Saaresmäen Leppikylässä, noin 200 m Leppikylään vievästä tiestä lounaaseen ja aivan nykyisen voimalinja-aukean luoteisreunassa metsässä. Linjan luoteispuolella on noin 200 m läpimittainen hiekkamoreenikumpare, jonka noin 5 m syvä, soistunut notkelma erottaa idässä olevasta laajasta Leppikylän mäestä. Mäellä kasvaa vaihtelevan ikäistä havumetsää. Tervahaudat sijaitsevat mäen lounaisreunalla.
Inventointi 2021: Kohde on ennallaan. Alakohde 2 (2013: tervahauta b) on myös inv. 2013 kuvauksen perusteella miilu. 2021: Sillä ei ole halssia, ja jyrkät kuopan seinät sekä hiilikerros pohjassa viittaavat yksiselitteisesti miiluun.
Inventointi 2022: Paikalla on kaksi tervahautaa, jotka ovat osittain vaurioituneet vastikään metsänkäsittelyssä. Suurempi on halkaisijaltaan 16–18 m tervahauta. Halssi on lounaaseen. Tervahauta on huomioitu hakkuussa, mutta laikutus on tehty aivan sen laitoja myöten. Itse haudan päälle on kaivettu kuitenkin vain yksi kuoppa. Laikutus oli paljastanut ympäristöstä useita vahvoja hiilikeskittymiä, joiden levintää on kuvattu kartalle (Inventointiraportti s. 14). Pintalöytönä laikutuksesta saatiin myös kappale mustaa tervan kovettamaa hiekkaa, joka lienee peräisin tervahaudan pohjalta. Tällaisen olemassaolo viittaa haudan pitkäaikaiseen käyttöön. Vallin reunasta 9 m itäkoilliseen havaittiin suurehko turpeen peittämä kasa hiiltä. Halkaisijaltaan tämä on noin 4 m. Havainto voidaan tulkita haudasta kerättyjen hiilten varastointikasaksi.
Toinen pienempi kohde sijaitsee suuresta haudasta 40 metriä itäkoilliseen. Tämä on halkaisijaltaan noin 8 m vallien leveyden ollessa 2–3 m. Pohjoispuolella reuna on tosin lähes maan tasalla ja valli on selkeämpi etelässä jyrkän rinteen puolella. Itäpuoleisella vallilla on kiviröykkiö. Kaksi laikutuskuoppaa on rikkonut vallia ja kuoppia on myös heti vallien ulkopuolella. Selkeää halssinpaikkaa ei ole havaittavissa, minkä vuoksi kohdetta on arveltu pohjasäiliölliseksi tervahaudaksi tai hiilimiiluksi. Looginen halssin paikka löytyisi kuitenkin länsilounaan-puoleisesta rinteestä. Vastaavissa paikoissa olevissa pienistä tervahaudoista ei halssi ole aina selvästi havaittavissa ilman kaivaustutkimuksia. Joka tapauksessa kyse lienee todennäköisimmin tervahaudasta myös sijainnin perusteella. Mahdollisesti pientä hautaa on käytetty yhdessä suuren tervahaudan kanssa tästä ylijääneiden tervaspilkkeiden polttamiseen. Koska Leppimäen kohde vaikuttaa pitkään käytetyltä, on mahdollista, että työmiehillä on ollut jonkinlainen asumus lähistöllä. Tällaista ei kuitenkaan yrityksistä huolimatta löydetty.
Skapat: 30.1.2014 Senaste förändring: 16.1.2023
Underobjekt
miilu
Typ: arbets- och tillverkningsplatser, kolmilor
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 7102674 Ö: 499846
Beskrivning: Noin 40 m itäkoilliseen haudasta a, mäen melko tasaisen laen eteläreunalla, aivan nykyisen voimalinja-aukean reunassa metsän puolella sijaitsee vallin ympäröimä, 5-6 m läpimittainen ja 0,9 m syvyinen kuoppa. Se on tulkittu pohjasäiliölliseksi tervahaudaksi. Kuopan itäpuolisella vallilla on noin kahden metrin läpimittainen ja 0,9 m korkuinen röykkiö. Sen kivissä ei näy tulenpidon merkkejä. Röykkiön tarkoitus jäi epäselväksi.
Inventointi 2021: Alakohde 2 (2013: tervahauta b) on myös inv. 2013 kuvauksen perusteella miilu. 2021: Sillä ei ole halssi, ja jyrkät kuopan seinät sekä hiilikerros pohjassa viittaavat yksiselitteisesti miiluun.
Skapat: 30.1.2014 Senaste förändring: 8.3.2022
Tervahauta a
Typ: arbets- och tillverkningsplatser, tjärdalar
Datering: historisk
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 7102655 Ö: 499808
Beskrivning: Lounaisempi tervahauta on mäen lounaisrinteen puolivälissä olevalla tasanteella. Kuopan halkaisija on 10 m, ja sen syvyys noin 1,5 m. Ulkohalkaisija on vallit mukaan lukien noin 16 m. Halssi on lounaassa. Sen itäpuolella haudan vallin ulkoreunalla on noin 5 m läpimittainen, muodoltaan epämääräinen kaivanto, josta lienee otettu hiekkaa haudan käyttöajan jälkeen. Haudan ympärillä on muutamia muita kaivantoja ja kuoppia, joista on ehkä otettu hiekkaa haudan rakennukseen. Rakenteen kokonaisläpimitta halsseineen ja lähimpine kaivantoineen on noin 25 m.
Skapat: 30.1.2014
Undersökningar
Poutiainen, Sepänmaa, Bilund, Tiilikkala / Mikroliitti Oy inventering 2013
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.