Hankalan kylätontti on kaksiosainen, jota jakaa nykyinen Vanhatie, entinen Ylinen Viipurintie. Kaksiosaisen kylätontin läntinen osa rajautuu Vanhantien ja Teuronjoen lisäksi kahden asuintontin väliin. Kaksiosaisen kylätontin itäinen puoli on jäänyt vt:n 12 alle. Vain itäosan kaakkoiskulma olisi voinut asemoinnin perusteella olla säilynyt modernilta maankäytöltä, mutta kohteen tarkastuksen yhteydessä tämäkin kohta todettiin täysin myllätyksi.
Vuoden 1783 (H40:2/1) asemoidun kartan perusteella, kylätontin läntisen osan itälaita on kokonaan nykyisin rakentamattomalla alueella. Kylätontin läntisen osan läntinen puoli on jyrkähkön, jokeen viettävän rinteen alla, kosken partaalla. Kylätontin alavampi osa vaikuttaa myllätyltä vesijätöltä.
Hankalan kylätontin läntisen osan itäpuolen rakentamattomalla alueella kasvaa vanhoja puita ja alue vaikuttaa joutomaalta ja tällä alueella on todennäköisesti säilynyt jäänteitä vanhasta asutuksesta ja sitä on pidettävä kiinteänä muinaisjään-nöksenä.
Hankala (Hangala) kylätonttiin on vuoden 1783 kartan perusteella kuulunut myös kaksi vesimyllyä. Kylätontin länsilaitaa ei tämän inventoinnin perusteella pidetä kiinteänä muinaisjäännöksenä, joten Hankala (Hangala) kylätonttia ja Hankalankosken vesimyllyjä on pidettävä erillisinä kohteina. Kohteiden rajaus saattaa muuttua myöhempien tutkimusten yhteydessä.
Skapat: 16.10.2014 Senaste förändring: 29.5.2018
Undersökningar
Esko Tikkala, Päivi Taipale ja Eetu Sorvali arkivstudie 2012
Anmärkningar: Päijät-Hämeen maakuntakaava
Historiallisen ajan muinaisjäännösten inventointi
Skapat: 16.10.2014
Hannu Poutiainen, Teemu Tiainen ja Toni Paukku inventering 2014
Anmärkningar: HÄMEENKOSKI keskustan ja lähiympäristön osayleiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2014. Mikroliitti Oy.
Skapat: 1.6.2015
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.