Auttoisten kylä sijaitsee Padasjoen kirkolta 12 kilometriä länsilounaaseen valtatien 53 länsipuolella Kylänjoen varressa. Kylän läpi kulkee kaakko–luode-suuntainen harju.
Varhaisin maininta Auttoisista on vuodelta 1471 ja ensimmäinen maakirjamerkintä on vuodelta 1539. Kylän tilaluku on ollut 1560-luvulla 15.
Kohde on paikannettu Kuninkaan kartaston perusteella jossa kylä on jakautunut Kylänjoen molemmille puolille. Tontit ovat edelleen asuttuja. Kylään on kuulunut myös mylly Myllyjärven rannalla.
Vuoden 2018 alueelle kaivetun sähkömaakaapelin arkeologisessa valvonnassa havaitut ilmiöt ja rakenteet eivät juuri tuoneet uutta tietoa kylän historiasta. Selkeitä rakennuksen jäännöksiä ei löytynyt ja havaitut ilmiöt jäivät ajoituksiltaan ja funktioiltaan epämääräisiksi. Suurin osa kaivannoista oli täysin löydöttömiä ja maaperältään luontaisia tai modernin muokkauksen tulosta. Valvonnan tulosten perusteella kylätontin rajausta voidaan kuitenkin tarkentaa ja status täsmentää muuksi kulttuuriperintökohteeksi.
Skapat: 22.10.2014 Senaste förändring: 20.2.2019
Undersökningar
Esko Tikkala, Päivi Taipale ja Eetu Sorvali arkivstudie 2012
Anmärkningar: Päijät-Hämeen maakuntakaava
Historiallisen ajan muinaisjäännösten inventointi
Skapat: 22.10.2014
Eetu Sorvali övervakning 2018
Anmärkningar: Elenia Oy toteutti sähköverkon maakaapelointia Padasjoen Auttoisten kylässä kesällä 2018. Päijät-Hämeen maakuntamuseo oli lausunnossaan 22.1.2018, että kaivutöihin tulee liittää arkeologinen valvonta Auttoisten kylätontin rajauksen alueella. Pääurakoitsijana kaapelointityössä toimi Exsane Oy joka tilasi valvontatyön Lahden kaupunginmuseon arkeologian yksiköltä 4.5.2018. Arkeologista valvontaa tehtiin 12.7.–7.8.2018 välisenä aikana.
Arkeologisessa valvonnassa havaitut ilmiöt ja rakenteet eivät juuri tuoneet uutta tietoa kylän historiasta. Selkeitä rakennuksen jäännöksiä ei löytynyt ja havaitut ilmiöt jäivät ajoituksiltaan ja funktioiltaan epämääräisiksi. Suurin osa kaivannoista oli täysin löydöttömiä ja maaperältään luontaisia tai modernin muokkauksen tulosta. Valvonnan tulosten perusteella kylätontin rajausta voidaan pienentää ja mahdollisesti harkita suo-jelu-aseman muuttamista mahdollisesta muinaisjäännöksestä muuksi kulttuuriperintökohteeksi.
Skapat: 20.2.2019
Eetu Sorvali övervakning 2018
Anmärkningar: Elenia Oy toteutti sähköverkon maakaapelointia Padasjoen Auttoisten kylässä kesällä 2018. Päijät-Hämeen maakuntamuseo oli lausunnossaan 22.1.2018, että kaivutöihin tulee liittää arkeologinen valvonta Auttoisten kylätontin rajauksen alueella. Pääurakoitsijana kaapelointityössä toimi Exsane Oy joka tilasi valvontatyön Lahden kaupunginmuseon arkeologian yksiköltä 4.5.2018. Arkeologista valvontaa tehtiin 12.7.–7.8.2018 välisenä aikana.
Arkeologisessa valvonnassa havaitut ilmiöt ja rakenteet eivät juuri tuoneet uutta tietoa kylän historiasta. Selkeitä rakennuksen jäännöksiä ei löytynyt ja havaitut ilmiöt jäivät ajoituksiltaan ja funktioiltaan epämääräisiksi. Suurin osa kaivannoista oli täysin löydöttömiä ja maaperältään luontaisia tai modernin muokkauksen tulosta. Valvonnan tulosten perusteella kylätontin rajausta voidaan pienentää ja mahdollisesti harkita suojelu-aseman muuttamista mahdollisesta muinaisjäännöksestä muuksi kulttuuriperintökohteeksi.
Skapat: 20.2.2019
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.