Kohde sijaitsee itä-länsisuuntaisen moreeniharjanteen pohjoisreunalla nykyisen Tampereen ja Kangasalan kunnanrajan kohdalla. Paikalla kasvaa kuusimetsää.
Paikalla on sammaloitunut kivistä nelikulmaiseksi ladottu rajakiveys, jonka korkeus on noin 0,5 m. Kiveyksen keskellä on kaksi suurempaa ja yksi pienempi pystykivi. Kohteen kautta kulkee nykyinen Tampereen ja Kangasalan välinen rajalinja. Rajalinja noudattaa vanhaa Messukylän ja Kangasalan pitäjien välistä rajaa, joka on kartta-aineiston perusteella kulkenut samalla linjalla viimeistään 1800-luvun loppupuolella. Paikalla sijaitseva rajakiveys ajoittunee 1800-luvulle.
Skapat: 24.11.2014 Senaste förändring: 3.5.2019
Undersökningar
Kalle Luoto inventering 2012
Skapat: 24.11.2014 Senaste förändring: 21.1.2015
Ninni Närväinen inventering 2018
Anmärkningar: Kangasala Saarenmaa. Osayleiskaavahankkeen suunnittelualueen arkeologinen
inventointi. Pirkanmaan maakuntamuseo; Ninni Närväinen 10.9.-21.9.2018
Tarkastuksen yhteydessä muinaisjäännöksessä ei havaittu mitään muutoksia vuoden 2012
inventoinnin tilanteeseen nähden. Osayleiskaavan suunnitteluvaiheen luonnoksissa muuttuvan maankäytön alueet on sijoitettu riittävän etäälle suojellusta kiinteästä muinaisjäännöksestä.
Skapat: 3.5.2019
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.