Metallinilmaisinharrastajan tekemiä löytöjä (KM 40293:1-8) (vuonna 2014?) Asikkalan Urajärven historiallisen kylänpaikan länsipuolisesta pellosta nimeltä Peltopohja. Löydöt ovat rautakautisten korujen katkelmia: hopeasormuksen kappale, 2 spiraalipäistä ketjunkantajaa (eri tyyppiset), kulkunen ja rannerenkaiden katkelmia. Lisäksi löytyi lyijysinetti 1800-luvulta. Löytöpaikka sijaitsee Urajärven kartanomuseosta 1,2 km lounaaseen pellossa, jota rajaa pohjoisessa Urajärventie ja etelässä Urajärvenraitti. Urajärven historiallisen ajan kylänpaikka 1000016781 on rajattu noin 70 metriä löytöpaikasta itään. Verifikaatin karttaan löytöpaikaksi on merkitty noin 80 x 40 m laaja alue. Sijaintikoordinaatti on tämän alueen keskikoordinaatti, joka on arvioitu kartasta. Pellolla on pieni kumpu.
Pellolla tehtiin syksyllä 2015 pintapoimintaa, jolloin löydettiin punasavikeramiikkaa, tutluspii ja liitupiipun koppa. Keväällä 2016 sinne tehtiin tarkastus, jossa oli mukana myös metallinilmaisinharrastajia, ja jolloin kaivettiin myös koekuoppia. Niistä yhdessäkään ei ollut merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä. Mutta metallinilmaisimella koekuoppien läheltä löytyi kuitenkin vielä mm. miekka, jonka arkeologit kaivoivat esille runsaan metrin syvyydestä. Kyntökerroksen ja hiesun vaihettumiskohdassa havaittiin kaksi auranjälkeä. Muinaispellon olemassa olo vaatii lisäselvityksiä. Kuitenkin on todennäköistä, että paikalla tai sen läheisyydessä on kalmisto ja/tai asuinpaikka.
Skapat: 4.12.2014 Senaste förändring: 29.2.2024
Undersökningar
Hannu Takala, Piritta Häkälä ja Päivi Repo besiktning 2016
Anmärkningar: Asikkala Peltopohja. Tarkastusraportti 9.6.2016. Piritta Häkälä. Lahden kaupunginmuseo/Päijät-Hämeen maakuntamuseo.
Skapat: 18.10.2016 Senaste förändring: 18.10.2016
Hannu Takala besiktning 2015
Anmärkningar: Pintapoimintaa syksyllä 2015. Ei erillistä kertomusta vaan tiedot sisältyvät vuoden 2016 tarkastuskertomukseen.
Skapat: 18.10.2016 Senaste förändring: 18.10.2016
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.