Kohde sijaitsee Kouvolan Pilkanmaassa Kymijoen länsipuolella noin 70 m joen rannasta. Kuusimetsäisellä terassilla erottuu yli 10 nelikulmaista tai soikeaa painannetta, joista ei kuitenkaan löydy selkeää kulttuurikerrosta eikä orgaanista ainesta kairattaessa, vaan ainoastaan sekoittunutta hiekkaa. Painanteet ovat pohjois-etelä- tai itä-länsisuuntaisia. Kuopat ovat noin 0,5 m syviä eikä niissä ole jyrkkiä seinämiä, vaan ne kapenevat pohjaansa kohti. Yksi selvimmin erottuvista kuopanteista on 3,2 metrin pituinen. Joissakin kuopissa on vallit. Painanteet eivät muodosta mitään selkeää linjaa. Osa kuopista on luultavasti resenttejä tai niitä on muuten kaiveltu, mutta osa vaikuttaa vanhemmilta. Painanteet ulottuvat noin 60 x 20 m alueelle. Alueella erottui myös joitakin pienempiä, noin metrin mittaisia kapeita kaivantoja.
Kyseessä saattaa sijainnin (joen läheisyys, rinne) ja Kymenlaakson alueella aiemmin inventoitujen vastaavien kohteiden perusteella olla Kustaa III:n sodan aikainen sotilasleiri. Vuosien 1789-1790 sotilaskartta ei ulotu tänne asti, mutta leirejä on toki ollut muuallakin kuin kartoissa näkyvillä alueilla.
Skapat: 22.1.2015 Senaste förändring: 5.12.2018
Undersökningar
Salla Pärssinen inventering 2014
Anmärkningar: Inventoinnissa mukana myös Verna Kalmari.
Skapat: 3.2.2015
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.