Kivirakenteet sijaitsevat Kortehsaarennonmäen itäreunan kalliopaljastuman tuntumassa. Mäki sijaitsee n. 1 km päässä sen länsipuolella kulkevasta Kotkan ja Mikkelin välisestä VT 15:stä. Alue on avokallioaluetta.
Kivirakenne 1 oli pohja-alaltaan neliönmuotoinen (maa)kellari, johon johti kapea "käytävä". Kellaritilan sisämitat olivat 2x2 m ja siihen liittyvän käytäväosan leveys 0,8 m ja pituus 2,4 m. Kellari oli rakennettu suuntaan NE-SW ja sen suuaukko sijaitsi rakenteen S-päässä. Kellari oli kylmämuurattu ja sen seinät oli ladottu punagraniittisista kivistä, joiden koko vaihteli 15x30-40x50 cm. Kivet olivat pyöreäpintaisia tai karkeasti lohkottuja ja aseteltu rakenteen seiniksi niin, että kivien tasainen pinta oli huonetilaan päin. Kivirakenteen oviaukon/käytävän N-seinämä oli osittain rauennut.
Kivirakenne 2 oli "kellarimainen", maahan kaivettu kuoppa, josta puuttui varsinainen kellarin sisätilaan vievä oviaukko. Pohja-alaltaan 2x1,5 m kokoinen, N-S -suuntainen kuoppa oli vuorattu kaikilta sivuiltaan punagraniittisilla kivillä, joiden koko vaihteli pääosin välillä 20x20-40x30 cm. Kylmämuurattuun rakenteeseen käytetyt kivet olivat suurimmaksi osaksi pyöreäpintaisia maakiviä. Kivetyn kellari(?)kuopan W-seinämä oli osittain rauennut.
Kohteiden täsmällinen ajoittaminen on vaikeaa. Kohteet ovat todennäköisimmin yhdistettävissä alueen asutus- ja viljelyhistoriaan.
Skapat: 2.2.2015 Senaste förändring: 2.2.2015
Underobjekt
Kortehsaarennonmäki 1
Typ: stenkonstruktioner, källare
Datering: historisk
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6739681 Ö: 491085
Beskrivning: Kivirakenne 2.
Skapat: 2.2.2015
Undersökningar
Marita Kykyri besiktning 2014
Anmärkningar: Oppaana maastossa toimi kohteesta ilmoittanut Auli Raussi. Tarkastukseen osallistui myös Minna Minkkinen (KyM).
Skapat: 2.2.2015
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.