Asuinpaikka sijaitsee Pihtiputaan kirkonkylän pohjoispuolella, Alva- ja Kolimajärvien välisen Heinäjoen itärannalla, Saanijärvestä laskevan Saaninjoen suun pohjoispuolella, niemekkeenlounaiskärjessä. Saman niemen kaakkoiskärjessä on asuinpaikka Sahinniemi 2, luoteiskärjessä Sahinniemi ja siitä etelään Sadinniemi. Kohteiden nimitykset ovat kaikki harhaanjohtavia, sillä varsinainen Sahinniemi on Heinäjoen vastarannalla oleva niemi. Niemekkeen alue on pääasiassa mäntytaimikkoa mutta tämän asuinpaikan kohdalla on myös järeää vanhaa männikköä.
Asuinpaikka on laajuudeltaan noin 75 x 20 metriä. Alueella havaittiin yksi samanlainen pieni kuoppa tai painanne kuin Sahinniemen, Sahinniemi 4:n ja Uuden-Piilolan asuinpaikoilla. Tähän tehdyssä pienessä koepistossa P697 noin 10 cm syvyydellä tuntui kiviä. Koekuoppa P694 kaivettiin alueen pohjoisosaan mäntytaimikkoon tasanteelle pari metriä törmän reunasta, kuopassa oli suhteellisen kivistä hiekkaa, ehjä podsoli ja löytöinä keramiikkaa ja kvartsia. Koekuoppa P696 on samalla tasanteella, aivan alueen länsiosassa olevan korkeamman mäenkumpareen syrjässä, tässä oli normaali podsoli, hiekkamaa ja kiviä, löydöt alle 20 cm syvyydellä pinnasta. Myös mäenkumpareen länsipuolen tasanteelle, ehjälle mäntykankaalle tehdyssä koekuopassa P698 oli kvartsia hyvin kivisessä maassa. Muut alueelle tehdyt kuopat olivat löydöttömiä.
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.