Pyöreä, loivasti keskustaan viettävä tervahauta, halkaisija vallin ulkoreunoista mitattuna on 11 m, syvyys suhteessa valliin 1 m. Pohjalla keskellä on halkaisijaltaan metrinen, puolen metrin korkuinen kohouma. Vallin ulkosivulla on muutamia kuoppia, syvyys 0,4 ja leveys 1 m. Juoksutuskuoppa pohjoispuolella, pituus 4,5 m, leveys 1,5 m ja syvyys 1,5 m. Juoksutusaukon laidalla on hautaa nuorempia, järeiden tukkipuiden kantoja, jotka ovat jo vahvan sammalen peitossa. Niiden perusteella arvioiden tervahauta on suhteellisen vanha eli yli 100 vuotta. Maaperä on hiekkaa. Ympäristö on loivaa, luoteeseen laskevaa nuorta sekametsärinnettä. |