Asuinpaikka sijaitsee Hummonselän luoteispuolelta pohjoiseen lähtevän Hiiskosken kapean lahden pohjukan pohjoisrannalla, koskiuoman länsipuolella ja tien 71 (Puhos-Savonlinna) eteläpuolella olevan pienen kumpareen eteläreunalla.
Paikalla on mäenkumpare jonka eteläpuolella on rannassa terassimainen tasanne, nelisenkymmentä metriä leveä ja parikymmentä syvä. Tasanteen länsipuolella maasto hieman laskee ja kosteampaa ja kivikkoisempaa. Rannan puolella on vanha rantatörmä hieman alle 80 m korkeustasolla. Kaakon puolella on matala ja alava, pieni vesijättöniemi.
Tasanteelle, hiekkamaahan tehdyssä koekuopassa havaittiin saviastian pala sekä lius-keiskos. Koekuopassa havaittiin myös mahdollista kulttuurikerrosta. Paikka rajautuu selkeästi topografian perusteella tasanteelle.
Asuinpaikan kohdalla rannassa on kivimuuria vanhan rantatörmän kupeessa. Isoja luonnonkiviä on aseteltu rantatörmää vasten ikään kuin muuriksi. Kyseessä saattaa olla Salpalinjaaan liittyvää rannan panssariestemuuria, joskin se on siksi ehkä matala - lieneekö jäänyt kesken tai osin purettu? Rantavedessä on pystypuita, mahdollisia laiturirakenteiden jäännöksiä. Maan puolella ei kuitenkaan ole muita rakenteita ja viitteitä rakennuksista tms. toiminnasta.
Asuinpaikan pohjoispuolella, kumpareen laella on laakea kuoppa, jonka halkaisija n. 4 m. Selvää maannosta ei paikalla ole mutta kasvillisuus ja maaperä eivät sellaista välttämättä paikalle ole tuottaneet (lehtomaista), joten kuopan iästä ei ole arviota annettavissa. kuoppa on kuitenkin niin sortunut, että kovin nuori se ei ole. Ei ole kuitenkaan tietoa, voisiko kuoppa liittyä kivikautiseen asuinpaikkaan - mahdollista se on.
Skapat: 5.6.2015 Senaste förändring: 12.2.2018
Undersökningar
Timo Jussila ja Timo Sepänmaa/Mikroliitti Oy inventering 2014
Anmärkningar: Pyhäjärven rantaosayleiskaava-alueen sekä länsipuoleisten pienvesien ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2014
Skapat: 5.6.2015
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.