Kiviaita sijaitsee Isossakylässä Finnilän eteläpuolella metsämaastossa, kohde ulottuu matalan rinteen alaosasta mäen päälle. Etelä- ja itäpuolella on eri ikäisiä talousmetsiä ja
avohakkuualueita. Maaperä on kivikkoista.
Kysymyksessä on noin 170 m pitkä massiivinen peltoaita, josta jatkuu lounaaseen noin 74 m ja luoteeseen noin 50 m pitkät erilliset aidat, luoteessa aidoista muodostuu toisesta päästä auki oleva aitaus eli moisio. Pisimmän aidan on useita metrejä pitkä aukko. Aita on enimmillään noin 1,5 m korkea. Pintakasvillisuus on sammalta ja varpuja. Moision päällä kasvaa joitakin isompia puita.
Aidat sijaitsevat osin vuoden 1767 isojakokartankartalle merkittyjen viljelysten kohdalla. 1950-luvun uusjakokartalle on merkitty aidoista pisin. Vuoden 1952 peruskartan mukaan kohteen länsipuolella oli peltoja, mutta ne eivät yltäneet aitojen kohdalle. Karttatarkastelun perusteella vanhimmat osat aidoista voivat ajoittua 1700- luvulle.
Aidan mahdollista jatkumista pohjoiseen ei ole selvitetty.
Skapat: 21.3.2016
Undersökningar
Jaana Itäpalo ja Hans-Peter Schulz/Keski-Pohjanmaan ArkeologiaPalvelu inventering 2015
Anmärkningar: Hangaksen asemakaavan arkeologinen inventointi s. 9
Skapat: 21.3.2016
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.