Fagersta mainitaan ensimmäisen kerran v. 1404 muodossa Fagrastadha, myöhemmin Fagerstaby ja Fagerstadby. Vuonna 1544 kylässä oli kolme tilaa ja v. 1556 yksi tila jaettiin kahtia. 1700 luvun alussa kaikki tilat olivat autioituneet. 1700-luvun alussa kahta tilaa alkoi viljelemään Porvoolainen kultaseppä Fabritius ja vuonna 1750 kolmatta tilaa Stefan Löfving Hommanäsistä. Tilat olivat: Mattas, Backas, Henrikas ja sen toinen puolisko Mickos. v. 1919 kaikki tilat yhdistettiin yhdeksi maakirjataloksi nimeltä Henrikas jota alettiin kutsua Fagerstan kartanoksi. 1920 luvulla kartanosta lohkottiin useita palstoja (lähde: Selen 1996: Porvoon pitäjä kautta aikojen I).
Vuoden 1710 Samuel Broteruksen kartalla on kaksi taloa. Lähempänä järveä, idässä oleva talo on silmämääräisen paikannuksen perusteella tien kaakkoispuolella, missä nyt pusikkoista joutomaata. Kyseisellä paikalla on ollut talo vielä 1900-luvun puolessa välissä ja senaatinkartalla paikalla on talo. Alue on nyt varsin sekoittunutta ja käsitellyn tuntuista, kuoppaista joutomaata. Alueella ei voi erottaa silmänvaraisesti pinnalta eikä käsikairauksissa vanhempaan asutukseen viittaavia merkkejä. Talojen paikannus v. 1710 kartasta on myös varsin epävarma. Vuoden 1752 kartalla on kolme taloa, jotka paikantuvat tarkasti. Talot 1 ja 2 sijoittuvat täysin rakennetuille alueille: taloja ja pihamaata.
Fagerstan kylätontilla ei ole siihen suoranaisesti liittyvää muinaisjäännöstä säilyneenä
Skapat: 2.6.2016 Senaste förändring: 5.1.2018
Undersökningar
Timo Jussila inventering 2015
Anmärkningar: Porvoo Fagersta - Voolahti - Gäddrag alueen muinaisjäännösinventointi 2015
Skapat: 2.6.2016 Senaste förändring: 29.12.2017
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.