Hollanti sijaitsee Kannuksen keskustasta noin kuusi kilometriä luoteeseen Lestijoen ja Kannuksen keskustasta Himangalle kulkevan maantien eteläpuolella. Mäellä kasvaa hyvin tiheää ja rehevää sekametsää. Tien pohjoispuolella on muinaisjäännösrekisterin kohde Hollanti 2, jossa on rinteeseen kaivetun maakellarin jäännökset ja jäänteitä vanhasta talonpaikasta. Seuraavat kohteet sijaitsevat siis tien eteläpuolella. Jouko Mäki-Petäjän mukaan Hollanti oli yhtäjaksoisesti asutettu 1500-luvulta aina 1960-luvulle saakka, joten kyseessä on varsin vanha asuinpaikka. Mäellä on runsaasti jälkiä ihmisen toiminnasta, mm. jäänteitä rakennusten perustuksista sekä tervahautoja.
Kummatkin tervahaudat ovat suhteellisen hyvin säilyneitä ja halssi erottuu niissä hyvin. Pohjoisemman tervahaudan läpimitta on noin 8x8m ja eteläisemmän noin 10x10m. Eteläisemmän tervahaudan vieressä on myös jäänteitä pienestä rakennuksesta.
Skapat: 18.7.2016 Senaste förändring: 18.7.2016
Underobjekt
tervahauta
Typ: arbets- och tillverkningsplatser
Datering: historisk
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 7094727 Ö: 345266
Beskrivning: eteläisempi tervahauta
Skapat: 18.7.2016
Undersökningar
Lauri Skantsi/Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo besiktning 2016
Anmärkningar: 14.6.2016 kävimme tarkastamassa kannuslaisen arkeologian harrastaja ja kotiseutuaktiivi Jouko Mäki-Petäjän löytämiä kohteita. Mukana olivat Joukon ja allekirjoittaneen lisäksi Merja Passoja, Kaisa Mäki-Petäjä ja Irmeli Annanolli. Seuraavassa raportit tarkastuksista.
Skapat: 18.7.2016
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.