Älänteen rannalta, Tiilikkajoen niskan länsirannan hiekalta on eri paikoista löytynyt kvartsi-iskoksia ja kaksi palaa asbestikeramiikkaa (ks. alakohde). Löytöjä tehnyt arkeologian harrastaja kertoi myös havainneensa liesikiveyksen vedessä noin 30 cm syvyydessä.
Kohde tarkastettiin inventoinnissa vuonna 2023.
Näätähiekka S sijaitsee Älänteen eteläpäässä Tiilikkajoen suulla, sen länsirannalla. Aiemmat löydöt ovat tulleet kapealta, noin 200 metriä pitkältä, hiekkasärkältä, joka on rajattu muinaisjäännösalueeksi. Inventoinnissa särkkä käytiin havainnoiden läpi ja sen itäpäästä löytyi hiekasta pari palaa asbestikeramiikkaa, kvartsi-iskoksia ja palanutta luuta. Palaneiden luiden vieressä oli tulisijan jäännökset. Rantavedessä näkyi myös kahden tulisijan jäännökset, toinen on muinaisjäännöspisteen kohdalla ja toinen asbestikeramiikan alakohdekoordinaattien kohdalla. Särkän länsiosa on kapea, leveys vain pari metriä, mutta itäosa, josta löytöjä on tullut, on noin 10–15 metriä leveä. Eroosio on syönyt rantaa ja myös särkän pinta on kulunut melko paljaaksi. Särkän laidoilla kasvaa pensaita ja itäpäässä, jossa särkkä on leveämpi, kasvaa myös varttuneempaa puustoa. Särkän eteläpuoli on soistunutta aluetta, joka rajautuu idässä jokeen ja lännessä hiekkapohjaiseen mäntykankaaseen. |