Kohde sijaitsee Pansantien itä- ja Puskinmäentien pohjoispuolella, metsikössä, joka on nykyään lammashakana. Kohde on Suomatkan historiallisen kylätontin koillispuolella, noin 730 m koilliseen kylätontilla olevasta vanhasta päärakennuksesta. Loivapiirteisen hakamaana oleva mäennyppylän lähes korkeimmalla ja 105 m mpy olevalla kohdalla, on kaksi kivirauniota. Kiviraunio A on muodoltaan soikea ja kasattu kookkaan ja halkaisijaltaan noin 1,2 m olevan kiven eteläpuolelle. Raunion kivet ovat halkaisijaltaan 10- 30 cm ja raunion mitat noin 3 x 1,5 m. korkeutta rakenteella on 0,7 m. Kyseessä on mahdollisesti historialliselle ajalle ajoittuva raivausröykkiö.
Röykkiö A:sta noin 7 m länteen sijaitsee maantasainen, maastossa sankasta aluskasvillisuudesta heikosti erottuva raunio tai kiveys. Kiveyksen näkyvä osa on mitoiltaan 1 x 2 m, ja kiveyksessä olevien kivien halkaisija 20 - 35 cm.
Kohde tarkastettiin 2021 inventoinnissa. Puskinmäen muinaisjäännösalueen läpi on tehty peltoalueelle vievä tielinja. Tie kulkee muinaisjäännösalueen itäreunassa. Tie on tehty lähistön asukkaan mukaan pari vuotta sitten. Maastotarkastuksessa havaittiin kaksi maansekaista röykkiötä, toinen sijaitsi uuden peltotien itäpuolella, toinen tien länsipuolella. Tien länsipuolella sijainnut röykkiö vastasi Luodon kuvailemaa röykkiötä A. Siitä länteen ei kuitenkaan havaittu mitään selkeätä röykkiötä, vaan alueen maasto oli kauttaaltaan hyvin kivikkoista.
Skapat: 5.1.2017 Senaste förändring: 30.10.2023
Undersökningar
Kirsi Luoto inventering 2014
Skapat: 5.1.2017
Sinikka Kärkkäinen & Kalle Luoto / Heilu Oy inventering 2021
Skapat: 30.10.2023
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.