Pieni Kärkiharju sijaitsee Hyrynsalmen kaakkoiskulmalla, Mikitänjärveltä viitisen kilometriä lounaaseen, reilun puoli km Iivantiiran tieltä itään. Vain harjun itäpää on valtion omistuksessa, yksityismaa alkaa sata metriä tervahaudan länsipuolella. Hauta sijaitsee muutaman vuoden ikäisessä mäntytaimikossa, harjun laella kohdassa, jossa rinne lähtee laskuun. Tervahaudan pohjoispuoleinen metsäkuvio kasvaa harvaa nuorta kasvatusmännikköä. Maaperä alueella on kuivaa kangasta, joka on paikoin hieman kivikkoista. Tervahaudan päällä on vanhoja kantoja.
Tervahauta on rinteen päällä ja se erottuu selvästi matalassa taimikossa noin 12 m laajuisena. Kuoppa keskellä on 3-4 m ja se on noin metrin syvyinen vallin harjalta katsottuna. Halssi on lyhyt, alle kaksi metriä, ja se on luonnollisesti suunnattu alarinteeseen. Vallit ovat muhkuraiset ja osin metsäkoneen vaurioittamat. Urat ovat sammaloituneet ja siten suhteellisen kauan aikaa sitten tehdyt. Paljastumissa on runsaasti suuria hiilen kappaleita. Vallien ulkopuolella ei erotu minkäänlaista palo-ojaa, ei myöskään tervahaudoille tyypillisiä kuoppia.
Skapat: 12.1.2017
Undersökningar
Oili Räihälä inventering 2014
Anmärkningar: Hyrynsalmen ja Ristijärven metsätalousmaiden kulttuuriperintöinventointi 2014, MH-tunnus 172756.
Skapat: 12.1.2017
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.