Kivikkoinen moreenikumpare. Kumpareen pohjoislaidan kautta on pari vuotta aikaisemmin tehty metsäautotie.
Metsäautotien eteläpuolisen ojan leikkauksista löytyi runsaat kymmenen kvartsi-iskosta, joista osa otettiin talteen sekä yksi kvartsikaavin. Löytöpaikka tällä kohdalla on loivasti luoteeseen laskevaa rinnettä, maaperältään kivikkoista hiesumoreenia. Löytökohdan vierelle tehdyissä kahdessa koekuopassa ei havaittu kulttuurikerrosta.
Tästä löytöpaikasta parikymmentä metriä kaakkoon, pienen mäenkumpareen laella, metsäkoneen kuluttamissa jäljissä, oli runsaasti palanutta luunsirua sekä joitakin kvartsi-iskoksia ja ilmeisesti myöhäiskivikautisia keramiikanpaloja. Tällä mäenkumpareen alueella on pinnassa noin 10 cm syvyydelle (kivennäismaan pinnasta mitaten) ulottuva kulttuurikerros (hiekkamoreenia), joka sisältää esihistoriallisia asuinpaikkalöytöjä.
Asuinpaikka ajoittuu rannansiirtymisen perusteella (muutaman sadan vuoden tarkkuudella) aikavälille 3800–1300 eKr. – siis kampakeraamisen ajan ja pronssikauden alun väliseen aikaan. Tuolloin asuinpaikka on sijainnut pienessä, hiljalleen laajenevassa saaressa 100 - 200 m lähimmästä mannerrannasta itään.
Alueen rajaus on tehty inventointihavaintojen sekä maaston topografian perusteella.
Skapat: 20.1.2017
Undersökningar
Timo Sepänmaa/Mikroliitti Oy inventering 2016
Skapat: 20.1.2017
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.