Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema, jonka rakennusajankohta on 1914. Varustukset nro 55 ja 55a sijaitsevat jyrkän kallion itäreunalla, Jokiniementien länsipuolella.
Varustus käsittää kaksi hiekalla peitettyä kivivallia. Varustus 56 on valleista pohjoisempi, sen pituus on noin 67 m, korkeus 1,5 m ja leveys muutaman metrin. Vallissa on mahdollisesti neljä traverssia, joista kaksi erottuvat selvästi, muut saattavat olla pääosin tuhoutuneet. Vallin torjuntasuunta on itä. Varustus nro 55a sijaitsee edellisen lounaispuolella. Sen pituus on noin 15 m, korkeus 2 m ja leveys muutaman metrin. Vallissa on yksi traverssi ja sen torjuntasuunta on etelä. Vallit ovat kuluneet ja niiden päällä kulkee polku. Vallin sisäpuolella on rautakiskoja kalliossa ja sinne johtaa yhdystie.
Kohde kuuluu Vanhankaupungin vesilaitoksen länsipuolella, korkean kallion huipulla ja juurella sijaitseviin varustusten keskittymään. Kokonaisuus on alun perin muodostunut neljästätoista puolustusvarustuksesta (Tukikohta 1914: 48–57), joista numerot 48, 49, 50 ja 57 ovat tuhoutuneet. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu varustusten taustoille johtavia yhdysteitä (Tukikohta 1914: tie), neljä varastoluolaa (Luolat G11 – 14) sekä kuoppia, jotka mahdollisesti liittyvät linnoituksen rakentamisvaiheeseen (Tukikohta 1914: kuopat). |