Kohde sijaitsee Porolahden luoteisrannalla, lahteen luoteesta työntyvän harjumaisen niemen etelärinteellä. Rinteen päällä sijaitsee Niemen talo, jonka pihapiirissä kohde on. Aivan kohteen ohi kulkee niemen kärjessä sijaitseville taloille johtava hiekkatie. Kohteen itä- ja eteläpuolella avautuu etelään, kohti Porolahtea viettävä peltorinne, pohjoisessa havumetsää kasvava kallio- ja moreeniharju. Peltorinteessä on havaittavissa 2-3 loivasti etelään viettävää rantaterassia. Niemen talo ja sen pihapiirin itäosasta havaittu uuninpohja sijaitsevat ylimmällä peltoterassilla, n. 4 m mpy korkeudella. Uuninpohja
sijaitsee aivan Niemen talon pihapiirin itäosassa, lähellä pellon reunaa. Rakenne erottuu maastossa kooltaan n. 2,0 x 2,0 m suuruisena ja 0,5 m korkeana kumpareena. Paikkaa on ilmeisesti käytetty mm. puutarhajätteen kokoamiseen, minkä vuoksi uunirakennetta oli aluksi vaikeaa havaita. Rakenteen viereen tehtiin kolme pientä koepistoa, joista löytöinä tuli muutamia paloja palanutta savea. Koepistojen perusteella paikalla ei havaittu selvää noki- tai kulttuurikerrosta.
Skapat: 14.2.2018
Undersökningar
Teemu Mökkönen ja työryhmä inventering 2008
Anmärkningar: Ollut aiemmin kohteen Ala-Pihlaja (Nederpijkla by) Kantola alakohteena. Siirretty 2018 omaksi kohteekseen.
Skapat: 14.2.2018
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.