Arkeologian harrastaja on poiminut rantahietikolta (sortuneesta rantatörmästä) kvartsiesineitä ja kivilaji-iskoksen. Havainto myös mahdollisesta liesikiveyksen jäännöksestä.
Kohde tarkastettiin vuoden 2023 inventoinnissa. Kuokanniemi on Tiilakanselän itäpuolella oleva niemi, jonka länsirannalla on muutamia hiekkarantoja ja kahdelta niistä on löytynyt kivikautisia löytöjä. Löytöpaikkojen nimet ovat Kuokanniemi 1 ja 2, jotka ovat noin 250 metrin etäisyydellä toisistaan.
Kuokanniemi 2:n aiemmat löydöt ovat tulleet rantahietikolta ja sortuneesta rantatörmästä. Inventoinnissa käytiin läpi rantakaistaletta, jota oli näkyvissä noin viiden metrin leveydeltä ja silmäiltiin myös matalaa rantaveden pohjaa tuloksetta. Myöskään rantatörmässä tai siihen tehdyissä koepistoissa ei havaittu löytöjä tai kulttuurikerrosta. Liesikiveyksen jäännöksiä ei myöskään voitu varmuudella tunnistaa. Tarkastusaikana vedenpinta oli melko korkealla, joten kovin laajalti vesijättöä ei ollut näkyvillä. Rantatörmä on Kuokanniemi 2:ssa matalampi kuin Kuokanniemi 1:ssä ja törmän takana on soistunut alue.
Paikalta ei havaittu merkkejä muinaisjäännöksestä.
Skapat: 9.11.2018 Senaste förändring: 11.12.2023
Undersökningar
Museovirasto/Vesa Laulumaa inventering 2023
Anmärkningar: Lapinlahti ja Rautavaara. Älänteen alueen arkeologinen inventointi 2023.
Skapat: 11.12.2023
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.