Kohde sijaitsee noin 11,5 kilometriä Vääksyn keskustasta lounaaseen, puolitoista kilometriä Paakkolan historiallisesta kylätontista etelään, Lavuanojan itäpuoleisella metsäalueella.
Metallinilmaisinharrastajat löysivät kohteen syksyllä 2018, jolloin pellosta ja metsästä nostettiin joukko esineitä. Arkeologisessa tarkastuksessa toukokuussa 2020 rautakautista löytöpaikkaa tutkittiin metallinilmaisimin ja kairauksin (pelto) sekä kairauksin ja koekuopin (metsä).
Harrastajat ovat kohteen löytäessään nostaneet (liian) suuren määrän (yli 15 kpl) rautakautisia esineitä, joskin niistä suurin osa on peräisin pellon muokkauskerroksesta. Maaston ja löytölevinnän perusteella arvioituna muinaisjäännös on osittain tuhoutunut pellonraivauksen ja viljelyn seurauksena. Kohde voi esinelöytöjen perusteella olla kalmisto, mutta siitä ei ole muuta todistusaineistoa. On myös mahdollista, että löydöt ovat peräisin jostain muusta kulttuurisesta ja toiminnallisesta yhteydestä.
Aluerajaus on tehty metallinilmaisinhavaintojen sekä osin topografian perusteella. Tarkempi aluerajaus ja kohteen luonteen selvittäminen edellyttävät perusteellisempia arkeologisia tutkimuksia.
Skapat: 13.12.2018 Senaste förändring: 12.6.2020
Underobjekt
2 riipusta
Typ: fyndplatser
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6778094 Ö: 410527
Beskrivning: koordinaatit arvioitu löytäjän tekemästä karttamerkinnästä
Skapat: 13.12.2018 Senaste förändring: 13.12.2018
2 veistä
Typ: fyndplatser
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6778087 Ö: 410518
Beskrivning: koordinaatit arvioitu löytäjän tekemästä karttamerkinnästä
Skapat: 13.12.2018
keihäänkärki
Typ: fyndplatser
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6778078 Ö: 410537
Beskrivning: koordinaatit arvioitu löytäjän tekemästä karttamerkinnästä
Skapat: 13.12.2018 Senaste förändring: 13.12.2018
ketjunkannatin
Typ: fyndplatser
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6778106 Ö: 410505
Beskrivning: koordinaatit arvioitu löytäjän tekemästä karttamerkinnästä
Skapat: 13.12.2018
lunulariipus
Typ: fyndplatser
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6778115 Ö: 410508
Beskrivning: koordinaatit arvioitu löytäjän tekemästä karttamerkinnästä
Skapat: 13.12.2018 Senaste förändring: 13.12.2018
pyöreä kupurasolki
Typ: fyndplatser
Beskrivning: koordinaatit arvioitu löytäjän tekemästä karttamerkinnästä
Skapat: 13.12.2018
pyöreä kupurasolki
Typ: fyndplatser
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6778107 Ö: 410526
Beskrivning: koordinaatit arvioitu löytäjän tekemästä karttamerkinnästä
Skapat: 13.12.2018 Senaste förändring: 26.1.2022
raha
Typ: fyndplatser
Skapat: 13.12.2018
raha (katkelma)
Typ: fyndplatser
Beskrivning: koordinaatit arvioitu löytäjän tekemästä karttamerkinnästä
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.