Varhaisin maininta kylästä vuodelta 1494, 1560-luvulla kylään kuului seitsemän taloa. Vuoden 2019 kaapelikaivuun valvonnan esitöiden yhteydessä ei Kansallisarkistosta löydetty Taljalan alueen ns. maakirjakarttoja tai isojakokarttoja. Aluetta kuvaavista vanhoista kartoista tarkastettiin aiemmin mainittu kuninkaan kartasto, vuoden 1842 pitäjänkartta, vuoden 1899/1900 senaatinkartta sekä vanhat peruskartat (1956, 1961, 1976, 1982 ja 1986). Kuninkaan kartaston ja pitäjänkarttojen yleispiirteisyydestä ja mittakaavavirheistä johtuen yksittäisten talojen tarkka sijainti on mahdoton paikantaa niiden avulla. Tarkastettujen karttojen perusteella voidaan kuitenkin todeta, että kylä on sijainnut samalla paikalla jo vuosisatoja.
Vuoden 2019 valvonnan aikana kaivetuista kaapeliojista ei havaittu kiinteäksi muinaisjäännökseksi tulkittavia jäänteitä. Taljalan kylän alueella on asuttu vähintään keski-ajalta lähtien, todennäköisesti jo rautakaudelta, joten on hyvinkin todennäköistä, että alueella on toistaiseksi löytymättömiä vanhan asutuksen jäänteitä. Valvonnan aikana nähdyn perusteella sellaisia voisi olla valvotun Rantalantien osuuden itä- ja luoteispuolilla.
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.