Kärkelänkoskella on sijainnut vesivoimalla toimiva saha, jonka ensimmäinen rakennus on
vuodelta 1733. Seuraava saharakennus rakennettiin vuonna 1816 edellisen paikalle. Viimeisin
rakennus rakennettiin vuonna 1912, idempään edellisistä, ja se oli käytössä vuoteen 1967.
Kahden ensimmäisen sahan käyttöaikana kosken on ylittänyt kaksi kivisiltaa, joiden jäänteitä on yhä maastossa. Kohteeseen kuuluvat kivisiltojen jäänteet sekä
lännenpuoleisen sillanraunion kupeessa (itäpuolella) sijaitseva kiveys, jonka funktio on epäselvä, mutta se liittynee historiallisiin saharakenteisiin.
Pääkohde on läntinen sillanraunio, joka sijaitsee n. 90 m länteen silta-patorakenteelta Kärkelänkosken molemmilla rannoilla. Etelärannan puolella rakenne on pituudeltaan 6 m ja leveydeltään 3 m. Korkeus alavirran puolella on n. 1,9 m ja ylävirranpuolella 0,6 m. Pohjoisrannan puoleinen rakenteen osa on n. 2 m pitkä, 3 m leveä ja 0,6 m korkea. Pohjoisen osan päälle on katkennut tiheäoksainen puun latva, joka vaikeuttaa rakenteen hahmottamista. Rakenteet koostuvat suurehkoista, suorakulmaisista kivenlohkareista. Kivet on ladottu jykeväksi, kosken poikki kulkevaksi sillaksi, joka on myöhemmin hajonnut tai hajotettu. |