Kapakan torppa on merkattuna Penttilän aluetta kuvaavaan vuoden 1686 maakirjakarttaan. Karttaan on merkattu myös Haapaniemen rantaviivaa sekä Kapakan torppa ja Haapaniemen talo – Haapaniemen puolelta karttaan ei ole merkattu peltoja, niittyjä tai tilusrajoja.
Maakirjakartan mittasuhteet ovat epätarkat, joten sen avulla torpan tarkkaa sijaintia ei voi selvittää. Kapakan torppa on merkattu vuoden 1769 kartalle, jonka avulla torpan sijainnin voi paikantaa koh-tuullisen hyvällä tarkkuudella – asemoinnin tarkkuudeksi arvioisin ± 25 metriä (N 6819931 E 305356). Vuoden 1769 kartan perusteella torppa paikantuu Haapaniementien eteläpuolelle, ladon länsipuoleiseen peltoon. Vuosien 1847 ja 1903 pitäjänkarttojen perusteella torppa paikantuu saman ladon kaakonpuoleiseen peltoon (N 6819898 E 305393). Vuoden 1953 peruskartalla paikalle on merkattu lato samaan paikkaan kuin nykyisinkin.
Vuoden 2018 maastotarkastuksen aikana alueen pellosta havaittiin tiilen kappaleita, rautanaula, kaksi posliini- ja yksi fajanssiastian pala, astialasin pala, tuluspii sekä jonkin verran modernimpaa roskaa. Tavaraa pellosta havaittiin koko kuljetulta alueelta. Peltoon jätetyt löydöt eivät muodostaneet selvää keskittymää, mutta niitä havaittiin hieman enemmän ladon länsipuolelta verrattuna ladon etelän-idänpuoleiseen peltoon.
Nykyisin paikalla oleva lato on merkattu jo vuoden 1953 peruskartalle. Osa paikalla olevan ladon kivijalan kivistä on suuria lohkokiviä, ne voivat mahdollisesti olla peräisin paikalta puretusta rakennuksesta.
Skapat: 4.12.2019
Undersökningar
Temu Tiainen inventering 2018
Anmärkningar: Nokia Haapaniemi ja Huvilaniemi Maakaapelilinjan muinaisjäännösinventointi 2018
Skapat: 4.12.2019
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.