Asumuspainanteet sijaitsevat hyvin kivikkoisen kuivan kankaan kaakkoisrinteessä muodostaen luode-kaakko suuntaisen rivin. Painanteiden välisessä reunavallissa on matalampi kohta, ikään kuin kulkuaukko kahden asumuksen välillä. Kysymyksessä on mahdollisesti paritalotyyppinen rakenne. Paritalon luoteisosa on mitoiltaan 12x7 m ja kaakkoisosa 7x7 m ja reunavallit ovat vahvat. Kankaalla on tehty avohakkuu ja maanmuokkaus, joka on vahingoittanut asumuspainanteita. Niiden yli kulkee äestysurat, joissa on näkyvissä siellä täällä kvartsi-iskoksia. Paritalon kaakkois-itä puolella on hyvin säilynyt pienehkö tervahauta. (kts. alakohde). On mahdollista, että tervahauta on tehty asumuspainanteeseen, jolloin paikalla oli alun perin kolmen asumuksen rivi. Sekä asumuspainanteet että tervahauta näkyvät hyvin vinovalovarjoste kartassa.
Vuoden 2022 tarkastuksessa havaittiin tästä noin 50 metriä kaakkoon kolmas asumuspainanne äestetyn hakkuuaukean reunassa (alakohde). Äestysurat kulkevat välittömästi asumuspainanteen eteläpuolelta ja niissä on näkyvissä kvartsi-iskoksia. Asumuspainanteen pohjoisessa reunavallissa on merkkejä vanhemmasta maanmuokkauksesta. Asumuspainanne on pyöreä ja läpimitaltaan noin 10 metriä. Painannetta ympäröi vahvat reunavallit ja sen päällä kasvaa tiheästi nuorta männikköä.
Beskrivning: Paritalon kaakkois-itä puolella on hyvin säilynyt pienehkö tervahauta, joka on säästetty aurauksessa ja sen päälle on jätetty puita kasvamaan. Tervahaudan koko on noin 5x5 m ja halssi eli suuaukko on sijoitettu pohjoisreunaan. On mahdollista, että tervahauta on tehty asumuspainanteeseen, jolloin paikalla oli alun perin kolmen asumuksen rivi.
Skapat: 30.3.2020 Senaste förändring: 30.3.2020
Undersökningar
Lauri Skantsi/K.H.Renlundin museo besiktning 2019
Skapat: 14.10.2022
Lauri Skantsi/K.H.Renlundin museo besiktning 2022
Skapat: 14.10.2022
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.