Alue on loivasti pohjoiseen viettävää Kumputunturin alarinnettä. Ympäristö on tuoreen kankaan harvaa kuusikkoa, jossa kasvaa siellä täällä hyvin vanhoja mäntyjä.
Kumputunturin pohjoispuolella kulkee vanha itä-länsisuuntainen kulkureitti. Kulkureitti erottuu vielä maastossa kapeana polkuna, vaikkei sitä kovin paljon enää käytetä. Reitti on merkitty aikoinaan maastoon mäntyjen kylkiin veistetyin pilkoin. Usein pilkat ovat vain pieniä viiltoja, mutta joissain puissa ne ovat suuria ja selvästi erottuvia. Erityisen suuret pilkat ovat reitin keskivaiheella, polun korkeimmalla kohdalla olevassa suuressa männyssä. Niitä on siinä joka puolella. Siinä oleviin pilkkoihin on kaiverrettu myös nimikirjaimia ja vuosilukuja. Pilkkoja löydettiin kaikkiaan kymmenestä männystä.
Pilkkapetäjä 1
Männyn rinnankorkeusläpimitta on 40 cm. Pilkka on veistetty puun itäpuolelle. Pilkka on korkeudeltaan noin 25 cm ja leveydeltään noin 10 cm.
Pilkkapetäjä 2
Männyn rinnankorkeusläpimitta on 60 cm. Pilkka on veistetty puun itäkoillispuolelle. Pilkka on korkeudeltaan noin 50 cm ja leveydeltään noin 10 cm.
Pilkkapetäjä 3
Männyn rinnankorkeusläpimitta on 70 cm. Mänty erottuu selvästi ympäristöstään muita puita paksumpa-na. Puussa on useita eri puolille kirveellä veistettyjä pilkkoja, joihin on puukolla veistetty nimikirjaimia ja vuosilukuja. Vanhin löytynyt vuosiluku on 1908. Nimikirjaimia löydettiin AS ja ES, jotka vaikuttavat muita veistettyjä kirjaimia ja lukuja selvästi nuoremmilta. Vanhemmista veistetyistä kirjaimista on vaikea saada selvää. Joel Ahola on löytänyt pilkoista myös vuosiluvun 1871, mutta nyt se ei etsinnöistä huolimatta sattunut silmiini.
Puu on ilmeisesti palanut ainakin kerran metsäpalossa vanhimpien pilkkojen tekemisen jälkeen.
Pilkkapetäjä 4
Männyn rinnankorkeusläpimitta on 40 cm. Pilkka on korkeudeltaan noin 20 cm ja leveydeltään noin 10 cm. Pilkkaan on kaiverrettu tyylitelty M-kirjain.
Pilkkapetäjä 5
Männyn rinnankorkeusläpimitta on 30 cm. Puun eri puolille on veistetty kolme pilkkaa kirveellä (leveydet ja korkeudet: 40 ja 15, 25 ja 10, 50 ja 15).
Pilkkapetäjä 6
Kaatumaisillaan olevassa mäntykelossa on useita kirveellä hakattuja koloja ja pykäliä. Männyn rinnankorkeusläpimitta on 40 cm. Rungossa ei kuitenkaan ole mitään kaiverruksia.
Pilkkapetäjä 7
Männyn rinnankorkeusläpimitta on 35 cm. Puun kylkiin on kirveellä veistetty kaksi pilkkaa (korkeudet ja leveydet: 30 ja 15, 50 ja 15).
Pilkkapetäjä 8
Männyn rinnankorkeusläpimitta on 35 cm. Puun kylkiin on kirveellä veistetty kolme pilkkaa, joista laajin on metrin korkea ja 25 cm leveä.
Pilkkapetäjä 9
Männyn rinnankorkeusläpimitta on 45 cm. Puun kylkiin on kirveellä veistetty kaksi pilkkaa (leveydet ja korkeudet: 25 ja 5, 30 ja 10).
Pilkkapetäjä 10
Männyn rinnankorkeusläpimitta on 40 cm. Puun kylkiin on kirveellä veistetty kaksi pilkkaa (leveydet ja korkeudet: 25 ja 10, 25 ja 5).
Skapat: 23.4.2020
Underobjekt
Pilkkapetäjä 1
Typ: färdvägar, märkesträd
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 7514085 Ö: 439442
Skapat: 23.4.2020 Senaste förändring: 23.4.2020
Pilkkapetäjä 10
Typ: färdvägar, märkesträd
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 7513903 Ö: 437336
Skapat: 23.4.2020
Pilkkapetäjä 2
Typ: färdvägar, märkesträd
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 7514071 Ö: 439375
Skapat: 23.4.2020 Senaste förändring: 23.4.2020
Pilkkapetäjä 3
Typ: färdvägar, märkesträd
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 7513936 Ö: 438155
Skapat: 23.4.2020 Senaste förändring: 23.4.2020
Pilkkapetäjä 4
Typ: färdvägar, märkesträd
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 7513925 Ö: 438130
Skapat: 23.4.2020
Pilkkapetäjä 5
Typ: färdvägar, märkesträd
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 7513921 Ö: 438083
Skapat: 23.4.2020
Pilkkapetäjä 7
Typ: färdvägar, märkesträd
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 7513901 Ö: 437785
Skapat: 23.4.2020
Pilkkapetäjä 8
Typ: färdvägar, märkesträd
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 7513911 Ö: 437527
Skapat: 23.4.2020
Pilkkapetäjä 9
Typ: färdvägar, märkesträd
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 7513906 Ö: 437484
Skapat: 23.4.2020
Undersökningar
Pirjo Rautiainen inventering 2011
Anmärkningar: Kulttuuriperintökohteiden inventointi 2010. Kumputunturin Natura-alue. Metsähallitus, Lapin luontopalvelut.
Skapat: 23.4.2020
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.