Sepänmaa & Soisalo 2021: Pyöreähkö, halkaisijaltaan noin 5 m ja korkeudeltaan korkeimmillaan noin 70 cm kumpare, oletettu uuninjäännös. Kumpareeseen tehtiin kolme koekuoppaa, joista kaikista saatiin samantyyppiset havainnot. Koekuoppien ja kairausten perusteella kumpare koostuu nokimaasta, palaneesta savesta sekä kivistä. Osa kivistä sekä palanut savi olivat osittain kuonaantuneita. Vaikutti siltä, että saven kohdalla ei ollut kyseessä palaneista tiilen kappaleista, vaan uunin kivien ja tai puurakenteiden välissä käytetystä tilkesavesta, joka on palanut ja osin kuonaantunut. Osassa koekuopista oli noin 30 cm syvyydellä suurehkoja, 10 cm pituisia puunkappaleita. Puunosat olivat vain osittain hiiltyneitä. Ne saattavat liittyä uunin rakenteisiin. (On huomattava, että osittain hiiltyneet puunkappaleet tällaisessa kontekstissa eivät aina välttämättä ajoita kohdetta nuoreksi – tietyissä olosuhteissa palamaton puu on voinut säilyä satojakin vuosia).
Kumpareen ympärillä ei havaittu selviä merkkejä kivijalasta tai multapenkistä. Kumpare vaikutti hieman reunoiltaan muokatulta ja sen päälle vaikutti joillain kohdin olevan kasattu hieman maata. Oletettavasti nämä muokkaukset ovat tapahtuneet viime vuosikymmenien aikana.
Kumpareen päällä kasvaa kaksi suurta koivua, jotka lienevät iältään korkeintaan satavuotiaita. Lähiympäristössä on arviolta 50-vuotiaita mäntyjä. Kumpare sijaitsee kallio- ja kivikkoalueen ja tasaisemman (ehkä vanhan pellon tai niityn) rajalla.
Vanhoissa kartoissa ei ole rakennusta tällä kohdalla. Kyse voisi olla pellon reunamilla, hieman etäämpänä asuinrakennuksista sijainneesta riihestä tai saunasta. Mitään ajoittavaa siitä ei siis esille saatu.
Skapat: 25.11.2021
Undersökningar
Mikroliitti Oy inventering 2021
Skapat: 25.11.2021
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.