Arkeologian harrastaja on löytänyt marraskuussa 2020 kynnöspellolta hiekkamaasta muutamia kvartseja, joista ainakin osa iskosmaisia (KM 43469). Hän oli havainnut paikalla myös palaneita kiviä.
Paikka sijaitsee Otamossa, noin kolme kilometriä Sysmän keskustaajamasta kaakkoon. Se on noin kilometrin päässä lännessä olevasta Päijänteen Majutvedestä itäkoilliseen suuntautuvan notkon luoteisreunalla, juuri 90 m mpy korkeuskäyrän yläpuolella. Suur-Päijänteen veden pinnan ollessa korkeimmillaan kivikaudella paikka on ollut Majutveden ja koillisessa suunnilleen samalla etäisyydellä olevan, siihen aikaan myös osana Suur-Päijännettä olleen Ala-Vehkajärven altaan välisen salmen rannalla.
Löytöpaikka tarkastettiin 16.4.2021. Havainto-olosuhteet pellolla olivat erittäin hyvät, sillä kynnetyn pellon pinta oli talven jälkeen sulamis- ja sadevesien huuhtoma. Ilmoitetun löytökohdan lähiympäristössä pellolla havaittiin pari mahdollisesti lohkottua, muutaman senttimetrin kokoista kvartsikappaletta (ei otettu talteen), mutta ei selviä kvartsi-iskoksia, eikä muita ajoitettavissa olevia, asuinpaikkaan viittaavia löytöjä. Paikkaa ei tähänastisten löytöjen ja havaintojen perusteella ole syytä pitää kiinteänä muinaisjäännöksenä.
Skapat: 28.12.2021
Undersökningar
Antti Bilund besiktning 2021
Anmärkningar: Kvartsien KM 43469 löytöpaikka tarkastettiin 16.4.2021. Havainto-olosuhteet pellolla olivat erittäin hyvät, sillä kynnetyn pellon pinta oli talven jälkeen sulamis- ja sadevesien huuhtoma. Tarkastuksessa ilmoitetulta löytöpaikalta ja sen ympäristöstä kynnöspellolta löytyi erittäin hyvistä havaintomahdollisuuksista huolimatta vain hyvin vähän asuinpaikkaan viittaavia löytöjä, nekin laadultaan epäselviä. Tähänastisten löytöjen ja havaintojen perusteella ole syytä pitää kiinteänä muinaisjäännöksenä. Kohde on merkitty muinaisjäännösrekisteriin kivikautisena löytöpaikkana.
Skapat: 28.12.2021
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.