Varhaisin kartta, jossa Korttinonmäen ratavartijantupa näkyy, on vuodelta 1884. Samalle paikalle on merkitty myös pituusprofiilissa yksinkertainen vahtitupa. Vahtituvalla on ollut kaksi ulkorakennusta, jotka oli sijoiteltu tuvan viereen ja taakse. Rakennukset on purettu 2000-luvun alussa. Peruskartassa 2005 rakennukset vielä näkyvät, mutta vuoden 2007 ilmakuvassa rakennuksia ei enää ole. Toisaalta vuoden 2002 ilmakuvassa rakennuksia ei näy, joten peruskartassa voi myös olla virhe.
Rakennuksista on enää hyvin vähän jäljellä. Vahtituvan paikalla on kivijalan kappaleita, mutta kokonaisuutena se ei ole säilynyt. Muista rakennuksista ei ole jäänteitä, mutta tontilta löytyy sieltä täältä esimerkiksi tiiliä. Tontti on avoin ja pihamainen, ja siellä kasvaa perinteistä pihakasvillisuutta, kuten omenapuita, syreeniä, ruusuja ja marjapensaita. Omenapuut ovat kahdessa istutusryhmässä. Marjapensaat ovat rivissä yhden omenapuun luona ja niitä on neljä.
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.