Kojon mäellä on toista kymmentä pystyseinäistä ja tasalakista röykkiötä, enimmäkseen Kajon talon peltojen reunoilla, ja yksi Häränmäen laella muutamia satoja metrejä etelämpänä.
Röykkiöiden muoto on vaihteleva ja muutamissa tapauksissa selvästi sovitettu röykkiön alla olevan kallion tai maakiven muodon mukaiseksi. Läpimitta vaihtelee vajaasta kahdesta metristä noin kymmeneen metriin, korkeus puolesta kahteen metriin. Suurten ja siististi rakennettujen pystyseinäisten röykkiöiden lisäksi maastossa on runsaasti pieniä kekomaisia röykkiöitä.
Maaperä röykkiöiden esiintymisalueilla on viljelyskelpoista, hiekkaista moreenimaata. Alueen röykkiöt ovat todennäköisesti syntyneet viljelysmaan raivauksen tuloksena, vaikka osa niistä onkin rakenteeltaan ja kooltaan poikkeuksellisia. Suurin osa pystyseinäisistä röykkiöistä sijaitsee nykyisen pellon reunoilla.
Yksi suurista röykkiöistä tutkittiin vuonna 1993. Tutkimusten perusteella vaikuttaa siltä, pienet röykkiöt ovat kaskiröykkiöitä. Suuret röykkiöt ovat syntyneet nykyisten, pysyvien peltojen raivauksen yhteydessä.
Skapat: 18.2.2022 Senaste förändring: 23.5.2024
Undersökningar
Antti Bilund utgrävning 1993
Skapat: 18.2.2022
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.